Uusimmat

Video: Borat kehottaa naisia olemaan äänestämättä Yhdysvaltain presidentinvaaleissa tai muuten Donald Trump häviää kisan

03.11.2020 09:37 Muropaketin toimitus

Sacha Baron Cohen jatkaa presidentti Trumpin vastaista kampanjaansa satiirin keinoin.

Yhdysvaltalaiset äänestävät tänään presidentinvaaleissa, mutta kahdesta dokumentistaan tuttu Kazakstanin neljänneksi paras toimittaja Borat Sagdiyev kehottaa Twitter-tilillään julkaistussa videossa naisia jäämään kotiin. Äänestäminen on miesten hommaa, sillä muuten presidentti Donald Trump voi Boratin mukaan hävitä vaalit.

Videopätkä on luonnollisesti jatkoa Boratia esittävän Sacha Baron Cohenin Trumpin vastaiselle kampanjalle. Hän kertoo videossa Boratina Trumpin suhtautumisesta naisiin, nostaen esiin esimerkiksi 26 naista, jotka ovat syyttäneet Trumpia seksuaalisesta häirinnästä.

Baron Cohenin satiiri vaikuttaa toimivan, sillä reilu viikko sitten Amazon Prime Videossa julkaistusta Borat Subsequent Moviefilm -mokumentista tuli saman tien jättihitti. Elokuvana se ei yltänyt ensimmäisen tasolle, mutta sai silti nauramaan vedet silmissä, ja onnistunee vaikuttamaan Yhdysvaltain presidentinvaaleihin ainakin jollain tasolla.

Muropaketin arvostelussa Borat-jatko-osasta todettiin muun muassa seuraavaa:

”Viihdyttämisen lisäksi leffan toinen funktio on näyttää, miten vaarallista autoritaarisuuteen luisuminen on. Teos onnistuu huomattavasti paremmin jälkimmäisessä, vaikka sen parhaat kohtaukset ovat ehdottomasti viiden tähden arvoista sekoilua.”

Arvostelu | Sacha Baron Cohenin toinen Borat-elokuva saa nauramaan vedet silmissä, mutta lähellekään vuoden 2006 komedian tasoa se ei yllä

Muropaketin uusimmat