Uusimmat

Video: Näin loistavan Netflix-leffa Annihilationin karmiva karhuolento luotiin

23.05.2018 10:31 Muropaketin toimitus

Alex Garlandin Annihilation-scifi-elokuvaa ei ilmeisesti julkaista Suomessa Blu-rayna.

Muun muassa Ex Machina -elokuvasta tutun Alex Garlandin ohjaama Annihilation sai ensi-iltansa Netflixissä viime maaliskuussa, keräten ansaitusti kehut niin katsojilta kuin kriitikoilta. Jeff VanderMeerin Eteläraja-trilogian ensimmäiseen kirjaan perustuvan kauhuscifin yksi pelottavimmista otuksista oli kuolleiden ihmisten äänellä puhuva mutanttikarhu. Karmivan karhun tekemisestä on nyt julkaistu video, joka paljastaa otuksen olevan sekoitus CGI:ta ja vanhan koulukunnan erikoistehosteita.

Pätkä on maistiainen Yhdysvalloissa 29. toukokuuta julkaistavalta Blu-raylta, jonka bonusmateriaalit sisältävät huomattavasti pidemmän version kohtauksen kuvaamisesta, joka kesti yhteensä viisi päivää.

Näillä näkymin elokuvaa ei julkaista Suomessa Blu-rayna tai dvd:nä.

Muropaketin arviossa Annihilationin kehuttiin olevan lumoava mestariteos.