Uusimmat

Video: Syyskuun lopussa HBO Nordicilla jatkuvan Fargo-sarjan pääosassa nähdään Chris Rock

15.09.2020 09:49 Muropaketin toimitus

Coenin veljesten elokuvaan perustuvan mustan komedian neljäs kausi sijoittuu 1950-luvulle.

FX-kanava on julkaissut mainospätkän Fargo-sarjan neljännestä tuotantokaudesta, joka esittelee tarkemmin sen hahmoja ja 1950-luvun Kansas Cityyn sijoittuvaa tarinaa.

Noah Hawleyn luoman rikosdraamasarjan uudella kaudella kaksi amerikkalaista unelmaa jahtaavaa rikollisjärjestöä on saanut aikaan huteran rauhan. Yhdessä he hallitsevat vaihtoehtoista talousjärjestelmää, johon kuuluvat hyväksikäyttö, lahjukset ja huumeet.

Antologiasarjan uuden kauden pääosassa nähdään Chris Rock. Mukana ovat myös muun muassa Jessie Buckley, Jack Huston, Jason Schwartzman, Ben Whishaw ja Timothy Olyphant.

Fargo jatkuu HBO Nordicilla 28. syyskuuta, jolloin tarjolle tulee kaksi ensimmäistä jaksoa. Uusi kausi sisältää yhteensa 11 jaksoa.

Muropaketin uusimmat