Vieläkö Gremlins 3 on tulossa? Käsikirjoittaja Chris Columbus paljasti, mitä elokuvalle nyt kuuluu

24.11.2020 08:53 | Muropaketin toimitus

Gremlins 3 -elokuvan käsikirjoitus on ollut valmis jo jonkin aikaa.

Ensi vuonna on luvassa 10 jaksoa sisältävä Gremlins: Secrets of the Mogwai -animaatiosarja, joka on esiosa Gremlins-elokuville. Sarja nähdään Yhdysvalloissa HBO Max -palvelussa ja Suomessa todennäköisesti HBO Nordicissa.

Gremlins 3 -elokuvasta ei sen sijaan ole kuulunut pitkään aikaan mitään, mutta nyt ensimmäisen elokuvan käsikirjoittaja Chris Columbus kertoo Colliderin haastattelussa leffan olevan edelleen tekeillä. Käsikirjoitus on ollut valmiina jo jonkin aikaa.

– Haluaisin todellakin tehdä kolmannen elokuvan. Käsikirjoitus on valmis, mutta säädämme tällä hetkellä tekijänoikeuksiin liittyviä asioita. Lisäksi pohdimme milloin elokuvan tuotanto kannattaisi käynnistää kunnolla, Columbus sanoo.

– Tarkoitukseni on tehdä leffa vanhan koulukunnan tyyliin, eli mukana on mahdollisimman vähän tietokonetehosteita, hän jatkaa.