Uusimmat

Viggo Mortensen ei ollut alkuperäinen valinta Aragorniksi – Taru sormusten herrasta -tähti kertoi nyt, miltä tuntui astua toisen näyttelijän rooliin

10.12.2020 09:09 Muropaketin toimitus

Viggo Mortensen korvasi Aragornin alkuperäisen näyttelijän lennosta.

Viggo Mortensen promoaa Falling-debyyttiohjaustaan The Irish Timesin haastattelussa, mutta päätyy taas kerran puhumaan myös Sormusten herrasta. Tällä kertaa hän kertoo miltä tuntui astua toisen näyttelijän rooliin.

Aragornin rooliin oli alun perin kiinnitetty Stuart Townsend. Ohjaaja Peter Jackson ja muut leffan pääpäsmärit päättivät kuitenkin vaihtaa näyttelijää vain päivää ennen kuvausten alkua ja buukkasivat Mortensenin rooliin pikavauhtia. Hän ei ehtinyt valmistautua jättiproduktioon samalla tavoin kuin muut näyttelijät.

– Toisen näyttelijän saappaisiin astuminen tuntui kiusalliselta. Muistan pohtineeni, että törmäänkö setissä Stuartiin, mutta hän oli ehtinyt jo lähteä kun pääsin paikalle. Tapasin hänet ohimennen kerran kuvausten jälkeen. Se taisi olla Los Angelesissa, jossa moikkasin häntä. Stuart on käsittääkseni mukava kaveri ja olen pahoillani hänen puolestaan, Mortensen sanoo.

Mortensenin ohjaama ja tähdittämä Falling-elokuva saa näillä näkymin Suomen ensi-iltansa 30. joulukuuta.

Muropaketin uusimmat