Uusimmat

”Vihaan näyttelemistä”, julisti Rose McGowan ja paljasti rintansa musiikkivideolla

23.09.2015 08:15 Muropaketin toimitus

Näyttelijä Rose McGowan on tehnyt uuden aluevaltauksen ja julkaissut ensimmäisen singlensä musiikkivideon kera.

RM486 on Rose McGowanin ensimmäinen single, mutta musiikkia nainen on tehnyt jo jonkin aikaa.

”Olen julkaissut muutaman viime vuoden aikana lauluja eri nimillä, ihan vain leikitelläkseni yleisön kanssa”, McGowan paljasti.

Omien sanojensa mukaan Grindhousesta ja Siskoni on noita -sarjasta tuttu Rose McGowan on kyllästynyt näyttelemiseen. Oletettavaa siis on, että hän jatkaa musiikin parissa jatkossakin.

”Heräsin eräänä päivänä ja tajusin vihaavani näyttelemistä ja että olen aina vihannutkin sitä. Ymmärsin, että koska lähinnä miesten käsikirjoituksia kuvataan, olen puhunut miesten äänellä 15 vuoden ajan”, McGowan julisti Nownessin haastattelussa.

Nähtäväksi jää, muodostuuko Rose McGowanin musiikillisesta urasta vakavasti otettava juttu vai onko se vain elokuvabisnekseen kyllästyneen näyttelijän poikkitaiteellinen irtiotto.

McGowanin IMDb-sivun mukaan häneltä ilmestyy ainakin vielä pari elokuvaa lähitulevaisuudessa.

Varoitus: kuten otsikostakin voi päätellä, RM486-video sisältää paljasta pintaa.