Uusimmat

Vihdoinkin uutta katsottavaa elokuvateattereihin: Tältä näyttää Russell Crowen Unhinged-elokuva, joka saa ensi-iltansa heinäkuussa

13.05.2020 09:16 Muropaketin toimitus

Unhinged saapuu näillä näkymin heinäkuussa myös Suomen valkokankaille.

Solstice Studios on julkaissut trailerin Russell Crowen tähdittämästä Unhinged-trilleristä ja päättänyt aikaistaa sen ensi-iltaa. Alun perin leffan oli tarkoitus saapua teattereihin syyskuussa, mutta uusi ensi-iltapäivä on jo 1. heinäkuuta

Studio teki päätöksensä kyselyn perusteella, jonka mukaan 80 prosenttia amerikkalaisista haluaa käydä elokuvissa heinäkuussa. Unhingedin on tarkoitus saapua heinäkuun alussa myös Suomen valkokankaille.

Elokuvan on käsikirjoittanut Carl Ellsworth ja ohjannut Derrick Borte. Crowen lisäksi siinä esiintyvät muun muassa Caren Pistorius, Gabriel Bateman, Jimmi Simpson ja Austin P. McKenzie.