Uusimmat

Viidennen Alien-elokuvan nimi sisältää melkoisen spoilerin

23.03.2015 14:10 Muropaketin toimitus

/wp-content/uploads/s/f/editor/images/alienqueen29292.jpg

Neill Blomkamp on kertonut elokuvalehti Empirelle tulevasta Alien-elokuvastaan.

Empire tiedusteli onko Chappiesta ja District 9:sta tutun Blomkampin Alien-leffan nimi ”Alien 5” vai jotain muuta.

Ohjaajan mukaan hän ei voi vielä kertoa lopullista nimeä, sillä se paljastaisi tässä vaiheessa viidennen Alienin sisällöstä aivan liikaa. Niinpä leffa tunnetaan tällä hetkellä pelkällä työnimellä.

Samassa yhteydessä Neill Blomkamp ilmoitti joutuneensa muuttamaan yhden jutun laatimastaan käsikirjoituksesta tuottajana toimivan Ridley Scottin vaatimuksesta. Syy muutokseen oli Prometheus 2. Blomkampin suunnitelmat eivät sopineet yhteen Scottin ideoiden kanssa. Samaan universumiin sijoittuvat elokuvat ovat yhteydessä toisiinsa, mutta vielä ei tiedetä miten.

Vaikka Neill Blomkamp oli melko vaitonainen Empiren haastattelussa, vahvisti hän sentään Alien 5:n olevan jatkoa Aliensin tarinalle. Miten? Se jää nähtäväksi.

Tällä tietoa Prometheus 2 ilmestyy vuonna 2016 ja Alien 5 vuonna 2017.

Teksti: Tatu Junni
Lähde: Empire