Uusimmat

Viides Indiana Jones -elokuva tuntuu olevan nyt pahassa pulassa – Kesälle 2021 luvattu ensi-ilta jäänee vain haaveeksi

26.09.2019 18:00 Muropaketin toimitus

Indiana Jones 5 on ollut työn alla viisi vuotta. Kristallikallon valtakunnankin julkaisusta on jo tullut kuluneeksi yli kymmenen vuotta.

Vahvistus viidennestä Indiana Jones -elokuvasta julkistettiin jo vuonna 2016. Sittemmin elokuva on kuitenkin ollut vaikeuksissa, eikä haasteille näytä olevan tulossa loppua. Alun perin Steven Spielbergin ohjaaman elokuvan oli määrä saada ensi-iltansa jo tänä kesänä. Uusi julkaisupäivä on kesällä 2021, mutta voi olla, ettei elokuva valmistu siihenkään mennessä.

Yksi keskeinen syy on elokuvan käsikirjoituksessa, tai siis siinä, ettei sellaista vielä ole valmiina. Elokuvan alkuperäinen käsikirjoittaja oli Kristallikallonkin kynäillyt David Koepp. Koepp kuitenkin lähti projektista ja hänet korvattiin Han Solo -elokuvan Jonathan Kasdanilla, joka puolestaan korvattiin muun muassa palkittua This Is Us -sarjaa kirjoittaneella Dan Fogelmanilla.

Cinemablendin uutisen mukaan Koepp on palannut jälleen tarinan puikkoihin.

Kesä 2021 tulee elokuvamaailmassa kuitenkin vastaan yllättävän nopeasti. Etenkin kun kyseessä on paljon jälkituotantoa vaativa elokuva kuten Indiana Jones -seikkailu. Aina on myös muistettava, ettei pääosaa esittävä Harrison Ford tästä enää nuorene. Näyttelijähän on nyt 77-vuotias.