Viikon valio: Death of a President -dvd

30.09.2007 13:30 | Tatu Junni

Tuntemattomaksi jäänyt henkilö on ampunut yhdysvaltojen 43:nnen presidentin George Walker Bushin Chicagossa. Illalla tapahtuneen ampumavälikohtauksen jälkeen presidentti oli vielä hengissä ja hänet toimitettiin välittömästi sairaalahoitoon, jossa hän kuitenkin menehtyi vielä saman yön aikana onnistuneista leikkauksista huolimatta.

Näistä tapahtumista kertoo Gabriel Rangen fiktiivinen dokumentti ”Death of a President”, joka on hiljattain julkaistu Suomenkin dvd-markkinoille Future Filmin toimesta.

Aihevalintansa lisäksi dokumentti on erikoinen tapaus myös tekotavoiltaan, sillä se yhdistää taitavasti olemassa olevaa kuvamateriaalia näyttelijöiden kanssa työstettyihin kohtauksiin. Jotta sillisalaatti olisi täydellinen, näyttelijät eivät kuvaushetkellä tienneet elokuvan käsikirjoitusta ja sen nimikin pidettiin heiltä salassa. Leffaa kutsuttiin kuvausten yhteydessä vain nimellä ”D.O.A.P.”

Saastaa vai taitavaa taidetta?

Vuonna 2006 valmistuneen elokuvan vastaanotto on ollut melko ristiriitainen, kuten varmaan arvata saattaa. Osa katsojista on kiitellyt sekä Death of a Presidentin teknistä toteutusta että sen uskottavasti etenevää tapahtumakuvausta. Bush-kriitikot ovat lisäksi olleet luonnollisesti mielissään jo pelkästä elokuvan teemasta.

Kriitikoitakin on kuitenkin löytynyt. Esimerkiksi USA:n senaattori ja presidentiksi itsekin pyrkivä Hillary Clinton on todennut elokuvasta seuraavaa: ”I think it’s despicable; I’ve never seen a movie so horrible in my life. I think it’s absolutely outrageous. I mean, sure most people don’t like Bush, but this is beyond bad. It’s evil. That anyone would even attempt to profit on such a horrible scenario makes me sick”.

Elokuvaharrastajien mekassa, Internet Movie Databasessa (IMDb), Death of a presidentistä on puolestaan sanottu mm. seuraavaa:

”I will never understand the likes of people that claim they ”love this country,” ”support the troops,” and believe in national security, meanwhile stabbing our leaders in the back every chance they get with the daily gratuitous, ad hominem attacks and movies like Death of a President. And all in the name of ”art”, ”satire”, dissension, or whatever lame excuse liberals use to justify their perverted ideology.”

”Overall enjoyable to watch. I heard a lot about this being a liberal film and I don’t see it. You can make a case for this being a conservative film. It portrays protesters as dangerous whackos, even shows them cheer when they hear Bush was shot. And the film does tout the advantages of the Patriot Act a few times. So it can easily go either way. Besides, why would liberals want Bush assassinated, it would just make him a martyr and help his legacy.”

”In many ways this spiteful and childish exercise proved the utter emptiness and moral and intellectual bankruptcy of anti-Americanism, which in Europe at least has become almost rabid. Turning on your friends, or, even worse, on yourself (which is what in essence anti-Americanism is) is the most cowardly and impotent response to the threats from outside. This programme was, in cultural terms at least, something of a high watermark in self-delusion.”

Bushin hallinto ei itse ole elokuvaa vaivautunut kommentoimaan.

Summa Summarum

Shokeeraavista lähtökohdistaan huolimatta Death of a President on melko kuivakka kertomus kansakunnan isän kuolemasta. Aluksi huolellisuudelta vaikuttava verkkaisuus kääntyy loppua kohden laahaavaksi, eikä mielenkiintoista aihetta käsitellä loppujen lopuksi niin laajasti tai mielenkiintoisesti, että elokuvan kesto (1h 33 min) olisi perusteltu.

Death of a Presidentin tekninen toteutus on taitavaa työtä, mutta loppujen lopuksi elokuva jää köyhemmäksi kokemukseksi kuin osiensa summa oikeuttaisi. Sangen mielenkiintoisen poikkeuksen syksyn dvd-tarjontaan Death of a President onnistuu silti tarjoamaan.

Muropaketin uusimmat