Uusimmat

Viikon valio: Mitä päähän Halloween-bileisiin?

09.10.2008 12:45 Muropaketin toimitus

Halloweenia vietetään suuren veden takana Amerikassa lokakuun 31. päivä. Kummitusten ja kummajaisten yö on rantautunut 2000-luvulla varovaisin askelin Suomeenkin, vaikka virallista juhlapäivän asemaa sille ei vielä olekaan maassamme myönnetty. Kaista kuitenkin kannustaa kaikkia rohkeita pioneereja järjestämään omia Halloween-juhlia, kaivertamaan kurpitsoita ja kiertelemään karkkien ja kepposten merkeissä ovelta ovelle.

Halloweenina on perinteisesti tapana kauhistella oikein urakalla, ja parhaiten tämä tapahtuu – naamioitumalla. Perinteinen kummitusunivormu on toki klassikko, mutta silti asialleen omistautunut Halloween-juhlija panostaa asuunsa hieman enemmän kuin saksimalla sänkynsä tekstiilejä. Mutta mitä päällensä pistää? Helppo ja aina toimiva ratkaisu on naamari. Kuten kaikki naiset tietävät, kun kasvot ovat kunnossa, ei väliä miltä muu kroppa näyttää (näin Kaistan hyväuskoiselle toimitukselle on ainakin kerrottu).

Kaista esitteleekin nyt Mulletoi.com:in valikoimasta kahdeksan naamaria, joiden avulla saat Halloween-asukokonaisuuden laatimisen hyvin käyntiin. Jos listasta löytyy toiveitasi vastaava naamari, jonka päähäsi tahdot vetäistä, löydät lisätietoa sen hankkimisesta naamarin nimeä klikkaamalla.

Muistathan myös osallistua Kaistan naamarikilpailuun, jossa voit voittaa omaksesi Klonkku- ja Jack Skellington -naamarit!

Yoda-naamari

Kuka nyt ei Yodaa tuntisi? Tuo pieni vihreä menninkäinen Tähtien Sota -elokuvista on viisauden perikuva ja oikeuden aineellistuma. Yoda pyörittää Voiman avulla ilkeät lurjukset nurkkaan ja kouluttaa siinä samalla Jedi-ritareita. Lateksista valmistettu naamari sopii kaikenkokoisiin päihin ja on virallinen Star Wars -tuote. Ja uloskin näkee, sillä Yodan omien silmien päälle on laadittu huomaamattomat ”kurkistusreiät”.

Batman-naamari

Batman Begins– ja Yön ritari -elokuvat tekivät Batmanista taas muodikkaan viittasankarin, joten nyt on taas ”siististi cool” pukeutua kuin Lepis. Kuten lapsuudesta muistamme, lepakkoviitan saa helposti tehtyä esimerkiksi lakanasta (emme kuitenkaan suosittele ihan minkä väristä lakanaa tahansa), mutta Batmanin naamioon kannattaa panostaa hieman enemmän. Kuvassa näkyvä naamio on ns. aikuisten malli, eli ihan perheen pienimpien päähän se ei sovi. Naamio peittää 3/4 päästä – eli kaiken muun paitsi yläniskan) ja toimii kuminauhakiinnityksellä.

Jack Skellington -naamari

Kuka on Halloweenin virallinen sankari? No tietenkin Painajainen ennen joulua -elokuvasta tuttu Jack Skellington, joka jopa asuu Halloween Townissa. Ollakseen uskottava Jack Skellington, pitäisi Halloween-juhlijan pukeutua liituraitapukuun, olla kaksi metriä korkea ja painaa 20 kiloa. Pääasia on kuitenkin pääasia, joten pukemalla tämän naamion lisäät uskottavuuttasi huomattavasti. Vinyylistä valmistettu naamio on lisensoitu Disney-tuote ja sopii kaiken kokoisiin päihin.

Iron Man -naamari

”Now the time is here / For iron man to spread fear / Vengeance from the grave / Kills the people he once saved”. Näin lauletaan Black Sabbathin Iron Man -kappaleessa, ja tunnelma kieltämättä sopii Halloweeniin hyvin. Tappamista emme kuitenkaan suosittele, sillä Marvelin Rautamies on ritari haarniskassa, ei mikään mörkö, joka lahtaa kivoja ihmisiä. Kahdesta osasta koostuva maski sopii useimpien päihin, ja sen ainoa heikko puoli on ainoastaan se, ettei sitä ole valmistettu raudasta.

Voldemort-naamari

Koulukiusaajien kuningas eli Lordi Voldemort on täydellinen leffapahis. Kiukkuinen, kalmankatkuinen ja kalpea. Vetämällä herran pärstävärkistä mallinnetun naamarin päähäsi muistutat samalla itseäsi siitä, mihin liian kostea Halloweenin juhliminen voi seuraavana aamuna johtaa. Koko pään peittävä naamio saa naiset kaatumaan etenkin Tylypahka-teemaa noudattavissa juhlissa, koska kaikkihan pahoja poikia rakastavat. Maskin heikko puoli? Voldemortia kiukuttaa niin paljon, että hän ei saa irivistelyltään suutaan auki. Luvassa on siis nälkäiset ja janoiset Halloween-pippalot.

Klonkku-naamari

Tarjolla lisää keljuja harvahampaita: Klonkku on Taru Sormusten Herrasta -tarinoiden ehdoton kuningas, jonka sormuksenhimo on kyltymätön. Tämä kumista valmistettu ja koko pään peittävä Klonkku-naamari muuntaa kauniin naamasi hetkessä isosilmäiseksi ja häijyn näköiseksi Klonkuksi. Ei siis muuta kuin maski päähän, kaikki vaatteet pois ja sormuksia naisten nimettömistä kiskomaan. Halloween-juhlien laatu on taattu kertaheitolla!

Freddy Krueger -naamari

Elokuvanaamarit ja Halloween… Onko yllättävää, että kaikkien teinien ja nukkumattien kauhu Freddy Krueger löytyy tältäkin listalta? No, eihän se ole. Venyvästä materiaalista – ja siksi kaikkien ihmisten päihin ainakin teoriassa mahtuva – Freddy-naamari on klassikko syntyessään. Naamarin lisäksi sinun tarvitsee enää vain teipata äitisi voiveitsisarja puutarhahanskaan kiinni ja kaverisi ovat kauhusta kalpeina…

Venom-naamari

Viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä naamarilistauksemme päättää Hämähäkkimiehen kaikkien aikojen kovin vastustaja Eddie Brock alias VENOM! Koko pään peittävä ja giganttista kieltä heilutteleva naamio on niin hienoa työtä, että Kaistan toimittajalta lirahti ilopissa housuun vetäessään muukalaissymbiootin päähänsä. Naamarin sisältä ulos on hivenen heikko näkyvyys sivuille, mutta väliäkö tuolla, sillä pääasiahan on näyttää hyvältä. Venomin suuaukon yläpuolella olevat kurkistusreiät pitävät huolen siitä, että näet tarpeeksi eteenpäin etkä kompastele keljun Hämähäkkimiehen seitteihin.

 

 Lisää naamareita osoitteessa www.mulletoi.com