Uusimmat

Viimeinen Nälkäpeli-elokuva ei ollutkaan viimeinen?

09.12.2015 08:42 Tatu Junni

Suzanne Collinsin romaaneihin pohjautuvasta Nälkäpeli-elokuvasarjasta on muodostunut miljardiluokan hitti.

Marraskuussa ensi-iltansa saaneen Nälkäpeli – Matkijanärhi osa 2:n piti jäädä elokuvasarjan päätösosaksi, mutta nyt Lionsgate-studio suunnitteleekin uusia elokuvia. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole välttämättä jatkaa Jennifer Lawrencen esittämän Katnissin tarinaa vaan palata kaiken alkulähteille ja selvittää, miten Nälkäpeli-rituaali sai alkunsa.

Studion johtoportaaseen lukeutuva Michael Burns on todennut Variety-lehden mukaan, että Nälkäpeli-sarja tulee elämään vielä pitkään. ”Jos palaamme ajassa menneeseen, luvassa olisi tietenkin Nälkäpeli-areenoita”, Burns lisäsi.

Mikäli Lionsgate alkaa tehdä Nälkäpelille esiosia, pitäisi sen todennäköisesti löytää uudet päänäyttelijät koko elokuvasarjalle. Eri asia sitten on, jatkuisiko Nälkäpelin huikea suosio ilman Jennifer Lawrencea, ja miten monta elokuvaa Panemin ja Nälkäpelien synnystä yleisö jaksaa vielä katsoa.

Francis Lawrencen ohjaama Matkijanärhi osa 2 on tähän mennessä kerännyt yli 520 miljoonan dollarin lipputulot.

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat