Uusimmat

Vikings-sarjan marraskuussa alkavasta 5. kaudesta julkaistiin neljä uutta traileria ja juliste

12.10.2017 09:43 Muropaketin toimitus

Peter Franzén ja Jasper Pääkkönen ovat mukana myös uusissa jaksoissa.

HBO Nordicin toiseksi katsotuin sarja jatkuu, kun Vikingsin 5. tuotantokausi alkaa HBO Nordicilla torstaina 30. marraskuuta, eli heti Yhdysvaltain ensiesityksen jälkeen.

20 jaksosta koostuva kausi esitetään kahdessa osassa. Ensimmäinen puolisko alkaa kahdella jaksolla 30.11., ja seuraavat kahdeksan jaksoa saavat ensi-iltansa aina torstaisin. Kauden loppupuoliskon 10 jaksoa tulevat ensi-iltaan myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana vuonna 2018.

Viides kausi alkaa asetelmasta, jossa Ivar Luuton (Alex Høgh Andersen) vaatii itselleen suuren pakana-armeijan johtajuutta ja Lagertha (Katheryn Winnick) hallitsee Kattegatin kuningattarena. Veljensä Sigurdin murhanneen Ivarin teko toimii lähtölaukauksena taisteluille, kun Ragnarin pojat juonivat siirtojaan kostaakseen isänsä kuoleman. Bjorn (Alexander Ludwig) seuraa kohtaloaan Välimerelle ja vaimonsa Helgan kuolemaa sureva Floki (Gustaf Skarsgård) antautuu jumalten armoille.

Uutena keskeisenä hahmona nähdään soturipiispa Heahmund, jota esittää Golden Globellakin palkittu Jonathan Rhys Meyers. Mukana ovat myös suomalaisnäyttelijät Peter Franzén ja Jasper Pääkkönen, jotka esittävät kuningas Harald Kaunotukkaa ja Halvdan Mustaa.

Sarjan 6. kausi on myös vahvistettu ja sen kuvaukset alkavat vielä tämän vuoden puolella Irlannissa.