Uusimmat

Vin Diesel lupasi lisää Riddickin seikkailuja – eikä vain valkokankaalla

24.11.2015 08:30 Tatu Junni

Vin Dieselin kolmas Riddick-elokuva, Riddick, ei ollut mikään kassamagneetti vuonna 2013. Elokuva keräsi ”vain” 100 miljoonan dollarin lipputulot.

Koska David Twohyn ohjaaman elokuvan tekeminen kuitenkin maksoi vaatimattomat 40 miljoonaa, jäi Riddick omilleen.

Nyt Vin Diesel on luvannut, että Riddick palaa valkokankaalle vielä neljännenkin kerran – ja luvassa on myös samaan maailmaan sijoittuva tv-sarja.

Valitettavasti uusista Riddick-suunnitelmista ei toistaiseksi vielä tämän enempää tiedetä:

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat