Uusimmat

Vin Dieselin kolmas Riddick-elokuva toteutuu rahahuolista huolimatta

28.11.2011 12:19 Muropaketin toimitus

Riddick

Vin Dieselin kolmatta Riddick-elokuvaa on odoteltu jo jonkin aikaa, mutta sen tuotanto ei todellakaan ole sujunut ongelmitta, joten aikataulut ovat venyneet. Nyt avaruudesta kantautuu kuitenkin vaihteeksi hyviä uutisia.

Lokakuussa uutisoitiin kolmannen, vielä nimettömän Riddick-elokuvan tuotannon jäätyneen rahaongelmien takia. Montrealissa sijaitseva studio kirjaimellisesti sulki ovensa Vin Dieseliltä ja kumppaneilta, koska maksut olivat myöhästyneet. Nyt tilanne on kuitenkin ratkennut, velat kuitattu ja elokuvaa päästään kuvaamaan joulukuun loppupuolella.

David Twohyn ohjaama ”Untitled Chronicles of Riddick Sequel” (kuten IMDb tieteisseikkailua kutsuu) on jatko-osa elokuville Pimeän uhka (Pitch Black) ja Riddickin aikakirjat (The Chronicles of Riddick). Ensi-illan päivämäärästä ei ole vielä tietoa. Arviot vaihtelevat syksystä 2012 kevääseen 2013.

Lähde: TMZ