Uusimmat

Vuoden 1999 Muumiolle jatkoa? Brendan Fraser haluaisi yhä palata Rick O’Connellin rooliin

07.09.2019 10:00 Muropaketin toimitus

Nykyisessä jatko-osien ja uusintafilmatisointien maailmassa jatko-osa vuoden 1999 Muumio-elokuvalle ei olisi mikään ihme.

1980- ja -90-luvun elokuvafranchiset elävät nyt uutta tulemista. Pelkästään tänä vuonna Disney on tehnyt uusintafilmatisoinnin useasta animaatioklassikostaan ja myös Men in Black nähtiin uutena versiona valkokankaalla. Ei siis olisi lainkaan ihme, jos myös Muumio-elokuvat saisivat jatkoa.

Kertaalleen uutta elämää jo puhallettiin, kun Muumiosta julkaistiin uusi mutta surullisen huono versio Tom Cruisen tähdittämänä vuonna 2017. Elokuvan oli määrä käynnistää Universalin oma hirviöelokuvien Dark Universe, mutta floppaamisen myötä elokuvauniversumi jäädytettiin.

Brendan Fraserin tähdittämät Muumio-elokuvat ovat oman aikansa herttaisia tuotteita. Kun Fraserilta tiedusteltiin (Cinemablendin mukaan), olisiko tämä valmis palaamaan Rick O’Connellin rooliin, hän kertoi olevansa valmis siihen.

“Totta kai! Pitää kyllä sanoa, että tiedän sen elokuvan olevan vaikea tehdä. Minä yritin kolme kertaa. Keskeisin ainesosa on hauskuus. Pitää muistaa pitää hauskaa. Joten jos siinä olisi hauska näkökulma lähestyä aihetta uudestaan, olisin heti valmis”, Fraser kertoo.

Taikasana on siis hauskuus. Se puuttui Cruisen synkästä ja vakavasta Muumiosta, minkä vuoksi se ehkä floppasikin?