Uusimmat

Vuoden 2013 katsotuimmat elokuvat Suomessa TOP 30

03.01.2014 09:45 Muropaketin toimitus

Vuosi on vaihtunut, joten tilastoja tiskiin! Suomen Filmikamari ry:n arvion mukaan vuonna 2013 suomalaisissa elokuvateattereissa kävi 7,8 miljoonaa katsojaa. Kotimaista elokuvaa käytiin katsomassa lähes 1,9 miljoonaa kertaa. Näin kotimaisten tuotantojen katsojaosuus oli yli 23 prosenttia.
 
– Vuoden 2012 kävijämäärä oli huikeat 8,4 miljoonaa. Siitä jäätiin jälkeen, mutta 2013 oli silti – toissa vuotta lukuun ottamatta – kävijämäärillä mitattuna paras sitten vuoden 1983, myhäilee Suomen Filmikamari ry:n toimitusjohtaja Tero Koistinen.
 
Kymmenen katsotuimman elokuvan joukossa oli neljä kotimaista elokuvaa (21 tapaa pilata avioliitto, Rölli ja kultainen avain, Leijonasydän, Vuonna 85), joista koko vuoden katsotummaksi yli 400 000 katsojalla kiipi 21 tapaa pilata avioliitto. Hobitti – Smaugin autioittama maa eteni muutamassa viikossa vuoden toiseksi katsotuimmaksi elokuvaksi.

Kokonaisuudessaan vuoden katsotuimpien elokuvien TOP 30 -lista näyttää tältä:

TOP 30

Lähde: SES