Uusimmat

Vuoden 2017 The Dark Tower meni pahasti pieleen – Nyt Stephen King -leffan tuottajaa kaduttaa pahasti

14.04.2021 17:00 Muropaketin toimitus

Stephen Kingin Musta torni -kirjojen pohjalta suunniteltiin elokuvien ja tv-sarjojen kokonaisuutta.

Stephen Kingin luoma Musta torni -kirjasarja kattaa melkoisen monipuolisen sivumäärän kauhua, fantasiaa ja draamaa. Siitä suunniteltiin suurta elokuvien ja tv-sarjojen kokonaisuutta, mutta ensin floppasi vuonna 2017 julkaistu elokuva ja viime vuonna Amazon Studios päätti hyllyttää suunnitellun tv-sarjan, jonka keskeiseen rooliin oli kiinnitetty suomalainen Jasper Pääkkönen.

The Hollywood Reporterin haastattelussa The Dark Tower -elokuvan tuottaja Akiva Goldsman kertoo, että tilanne harmittaa häntä.

“Minua kaduttaa ne kaikki asiat jotka eivät toimineet… Siinä elokuvassa on asioita, joita ihailen edelleen ja Idris Elba oli mahtava Roland. Meillä oli liian monta erilaista näkemystä – omani mukaanlukien – kun mietimme, miten kertoisimme tarinan vakuuttavasti valkokankailla, ja olisimme voineet tehdä paremminkin”, Goldsman kertoo.

The Dark Tower -elokuvan ohjaajana toimi Nikolaj Arcel ja Elban lisäksi sen keskeisessä roolissa nähtiin Matthew McConaughey. Moni pitää elokuvan suurimpana syntinä sitä, että siitä yritettiin tehdä liian perheystävällinen.

LUE MYÖS: Arvostelu: Stephen Kingin Mustan tornin elokuvaversio on täysin tyhjänpäiväinen töräys