Uusimmat

Vuoden 2019 hirveimmän supersankarileffan ohjaaja myönsi tehneensä roskaa: “Ei sillä käsikirjoituksella hyvää elokuvaa voinut tehdä”

18.05.2021 09:10 Muropaketin toimitus

Neil Marshall myöntää tehneensä Hellboyn rahan takia.

Reilu pari vuotta sitten ilmestynyt Hellboy-reboot oli aivan järkyttävää roskaa, jonka leffan ohjaaja Neil Marshall myöntää nyt itsekin Slashfilmin haastattelussa.

Pikkubudjetin The Reckoning -kauhuleffaansa promoava ohjaaja kertoo päätyneensä Hellboyn ohjaajaksi aivan vääristä syistä.

– Raha ja mahdollisuus ehkä tehdä hyvä leffa saivat minut siihen mukaan. Ei sillä käsikirjoituksella hyvää elokuvaa voinut tehdä, Marshall sanoo.

– Frank Darabont sanoi minulle aikoinaan jotain jonka unohdin. Jos kässäri on perseestä, niin älä tee sitä. Leffasta ei saa mitenkään hyvää, jos käsikirjoitus ei toimi, hän jatkaa.

Muropaketin arvostelussa Hellboy sai yhden tähden viidestä ja siitä todettiin muun muassa seuraavaa:

”..Hellboy ei ole oikeastaan edes elokuva, vaan kasa ties kuinka monesta sarjakuva-albumista napattuja juttuja ja irtonaisia kohtauksia, jotka on päätetty kuvata ja yrittää leikata jonkin sortin kokonaisuudeksi. Lopputulos ei toimi lainkaan, sillä tarinassa ei ole yhtikäs mitään järkeä.”

Arvostelu: Yhden tähden arvoista Hellboyn uusintaversiota kehtaa hädin tuskin kutsua edes elokuvaksi

Muropaketin uusimmat