Vuoden 2019 parasta elokuvaa tähdittänyt Choi Woo-sik joutui pettymään Parasiten ensi-illan jälkeen pahemman kerran

06.01.2022 19:30 | Muropaketin toimitus

Choi Woo-sik esitti Bong Joon-hon ohjaamassa Parasite-elokuvassa perheen poikaa.

Bong Joon-hon ohjaama Parasite valittiin vuonna 2019 parhaaksi elokuvaksi muun muassa Oscar-gaalassa. Elokuvan keskeisessä roolissa perheen poikaa esittäneelle Choi Woo-sikille Parasite ei kuitenkaan avannut tietä kansainväliseen menestykseen.

Tuoreessa haastattelussa (NME:n kautta) Choi kertoo, ettei ole saanut Parasiten jälkeen niin paljoa työtarjouksia mitä odotti.

“Rehellisesti sanottuna luulin, että saisin paljon enemmän työtarjouksia kansainvälisesti Parasiten jälkeen, mutta niin ei kuitenkaan tapahtunut. Sain muutamia tarjouksia, mutta en niin paljon kuin odotin”, Choi kertoo.

Hän kuitenkin näkee tulevaisuuden valoisampana eteläkorealaisten elokuvien ja tv-sarjojen nousevan, Parasiten ja Squid Gamen kaltaisten tuotantojen siivittämän suosion myötä.