Uusimmat

Vuoden ahdistavimman kauhuleffan ohjaaja tekee Hereditaryn jälkeen “skandinaavista kauhua”

25.10.2018 09:56 Muropaketin toimitus

Hereditary-ohjaaja Ari Asterin seuraava kauhuelokuva nähdään kesällä 2019.

Laatuelokuvistaan tunnettu A24-studio paljasti upean Hereditary – Pahan perintö -elokuvan ohjaaja Ari Asterin uuden kauhuleffan saapuvan teattereihin 9. elokuuta. Vielä vailla nimeä oleva elokuva on kertomus lomareissusta, joka menee väkivaltaisesti pieleen.

Leffan pääosissa nähdään Jack Reynor ja Florence Pugh, jotka esittävät ruotsalaiseen pikkukylään lomareissulle lähtevää pariskuntaa. Juhannusta ystäviensä luona viettävän kaksikon loma muuttuu kuitenkin yhä väkivaltaisemmaksi ja oudommaksi, kun he kohtaavat pakanallisen kultin.

Aster kertoi jo Hereditaryn ensi-illan aikoihin The Hollywood Reporterille tekevänsä seuraavaksi elokuvan, joka on skandinaavista kauhua ja lainaa ideoitaan kansantaruista.

Reynorin ja Pughin lisäksi tulevassa elokuvassa nähdään muun muassa Will Poulter (The Maze Runner), Vilhem Blomgren (Midsommer), William Jackson Harper (The Good Place), Ellora Torchia (Broadchurch) ja Archie Madekwe (Legacy).

Ehdottomasti tämän vuoden ahdistavimpiin ja parhaimpiin kuuluva kauhuleffa Hereditary sai Muropaketin arviossa sai täydet viisi tähteä ja siitä todettiin muun muassa seuraavaa:

”Usein kauhuelokuvia arvotetaan vain sen perusteella miten pelottavia ne ovat. Hereditary on hetkittäin erittäin pelottava, mutta se ei ole pääasia. Aikuisille suunnatun fiksun kauhuelokuvan ei ole tarkoitus olla juuri katseluhetkellä mahdollisimman pelottava, vaan ahdistava. Kauhu syntyy sitten jälkeenpäin teoksen teemoja pohtiessa, elokuvan jäädessä pyörimään mieleen. Itse katselukokemusta voisi verrata kahden tunnin mittaiseen paniikkikohtaukseen.”

Muropaketin uusimmat