Uusimmat

Vuoden kiinnostavin Marvel-elokuva on nähty – Näin Eternalsista on sanottu ensimmäisen näytöksen jälkeen

20.10.2021 07:43 Muropaketin toimitus

Chloé Zhaon ohjaama eeppinen Eternals-elokuva sai ristiriitaisen vastaanoton.

Nomadland-elokuvasta tutun Oscar-voittaja Chloé Zhaon ohjaama Eternals on esitetty maailmalla kriitikoille. Vaikka kunnon arvioita ei saakaan vielä julkaista, niin lyhyet somekommentit ovat tuttuun tapaan sallittuja.

Eternals kertoo kuolemattomista superhahmoista, jotka ovat asuneet maapallolla tuhansia vuosia. Heidän seikkailuitaan sekä hehkutetaan että kritisoidaan Twitterissä.

Elokuvaa kutsutaan esimerkiksi tunteelliseksi, eeppiseksi, kunnianhimoiseksi ja jopa yllättävän hauskaksi. Kehuja saavat myös näyttelijöiden väliset kemiat ja kuvaaja Ben Davis, joka onnistuu näyttämään superolentojen inhimillisen puolen.

Useampi kriitikko mainitsee Eternalsin eroavan fiilikseltään ja visuaaliselta ilmeeltään muista Marvel-elokuvista. Jo aiemmin oli tiedossa, että Zhao kuvasi leffaansa lukuisia kohtauksia ulkona, eikä niin paljon green screenin edessä kuin Marvel-tuotoksissa yleensä. Siitä huolimatta muun muassa Indiewiren David Ehrlich kirjoittaa skaalan olevan kosminen, mutta tarjolla olevan taas melkein kolme tuntia huonoja CGI-tehosteita spandex-ihmisten taustalla.

Lisää Twitter-kommentteja löytyy luonnollisesti hashtagilla #Eternals.

Suomessa Eternals näytetään lehdistölle vasta ensi viikolla. Muropaketin arvostelu ilmestyy lähempänä ensi-iltaa, joka on Suomessa 3. marraskuuta.