Uusimmat

Vuosien odotus päättyy syksyllä – Maailman viimeisestä miehestä kertova scifi-sarja alkaa syyskuussa

15.07.2021 10:59 Muropaketin toimitus

Y: The Last Man -sarjakuvaan perustuva saman niminen sarja nähdään vihdoinkin.

DC Comicsin erinomaiseen Y: The Last Man -sarjakuvaan perustuvasta saman nimisestä tv-sarjasta on julkaistu ensimmäinen teaser-traileri. Yhdysvalloissa Hulu-suoratoistopalvelussa nähtävää sarjaa on työstetty vuosikausia. Siitä kerrottiin ensimmäisen kerran jo vuonna 2015.

Pääosia scifi-uutuudessa esittävät Diane Lane, Ben Schnetzer, Olivia Thirlby, Amber Tamblyn, Ashley Romans, Marin Ireland, Diana Bang, Elliot Fletcher ja Juliana Canfield. Sarjan kaikki ohjaajat kuten myös suuri osa työryhmästä ovat naisia.

Brian K. Vaughanin ja Pia Guerran vuosina 2002-2008 julkaistu Y: The Last Man -sarjakuva kertoo maailman viimeisestä miehestä, Yorick Brownista, ja hänen lemmikkiapinastaan Ampersandista, jotka seikkailevat maailmassa, josta (liki) kaikki muut miehet ja urokset ovat kuolleet.

Y: The Last Man alkaa USA:ssa 13. syyskuuta. Suomessa se nähdään Disney+ -palvelussa.