Uusimmat

Wachowskit tekivät kolme ensimmäistä Matrix-elokuvaa yhdessä – Nyt vihdoinkin selvisi, miksi Lilly Wachowski päätti jättää Matrix 4:n väliin

26.08.2021 11:57 Muropaketin toimitus

Lilly Wachowski ei halua enää muistella menneitä.

Lilly Wachowski kertoo The Wrapissa syistään jättää Matrix 4 -elokuva väliin ja antaa siskonsa Lana Wachowskin tehdä sen yksin. Hänen mukaansa paluu uran alkuaikoihin tuntui äärimmäisen epämiellyttävältä.

Lana keksi idean neljänteen Matrixiin heidän molempien vanhempiensa kuollessa lyhyean ajan sisään, eikä Lilyllä ollut motivaatiota lähteä mukaan projektiin.

– Kaikkien suurten muutosten ja sukupuolenkorjaukseni jälkeen en halunnut palata menneeseen. Se tuntui takapakilta entiseen elämääni ja erittäin epämiellyttävältä, Lilly Wachowski sanoo.

Matrix 4 saa ensi-iltansa näillä näkymin 22. joulukuuta.

Wachowski