Uusimmat

We Own the Night (* * * *)

23.12.2007 07:26 Olli Sulopuisto

qewGenre-elokuvan nimitystä käytetään yleensä vähän halventavaan sävyyn, tyyliin ”no omassa genressään se on ihan okei”. Ohjaaja-käsikirjoittaja James Grayn We Own the Night on kuitenkin jotain enemmän. Hyvä genre-elokuva kääntää perimänsä asettamat rajoitukset vahvuuksiksi, ja juuri niin tässä on käynyt.

1980-luvun New Yorkiin sijoitettu tarina yrittää ostaa autenttisuuspisteitä alkuteksteissään, joiden taustalla nähdään poliisin ottamia valokuvia. Tiedä niin siitä todenmukaisuudesta, mutta Bobby Greenin (Joaquin Phoenix) pyörittämä yökerho valkoisine viivoineen vastaa kyllä mielikuvaa Nykin kasarimenosta. Bobby on vaihtanut sukunimensäkin, jottei häntä yhdistettäisi isäänsä (Robert Duvall) ja veljeensä (Mark Wahlberg), jotka ovat molemmat ansioituneita poliiseja. Vaan niinhän siinä tapahtuu kuin Jesajan kirjassa konsanaan, että veli käy veljeä vastaan.

Leffa on pilkottu kolmeen episodiin, joista ei voi sen enempää sanoa, ettei pilaa jännitystä. Sillä jännitys on tässä kuvassa se avaintekijä, joka on saatu kohdalleen. Häikäilemättömien roistojen jahti synnyttää kaksi vuoden jännittävintä kohtausta, joissa molemmissa jännite synnytetään lopputuloksen epäselvyydellä eikä hektisellä kameratyöskentelyllä.

Täydellisestä elokuvasta ei missään nimessä ole kyse, sillä monet juonikuvioista ja eräiden hahmojen kohtalot on kyllä noukittu kliseiden korista. Jostain syystä ne eivät vaivaa tässä yhteydessä niin paljon kuin jossain muualla. Vaikka päähenkilötkin jäävät vähän stereotyyppisiksi – Eva Mendesin esittämällä tyttöystävällä ei ole muuta tekemistä kuin näyttää nätiltä ja huolestuneelta – heidän kohtaloaan tulee silti jännättyä.

qweNäyttelijöistä pitää vielä mainita, että Phoenix angstailee ihan ansiokkaasti ja Wahlberg jää vähän keskiarvoakin yksioikoisemmaksi. Shown varastaa tietenkin Duvall, jonka repliikit ovat täsmälleen yhtä fiksuja kuin muillakin, mutta vanhan miehen karisma tekee yksinkertaisistakin toteamuksista painokkaan oloisia totuuksia.

We Own the Night tapahtuu nimensä mukaisesti paljon öisissä tunnelmissa, ja film noir -henkiset syvät varjot antavat leffalle vahvan ilmeen. Etenkin mieleeni jäi hidastettu kuva, jossa Mendes kävelee huoneesta toiseen savukiharoiden valuessa hänen suustaan. Voiko femme fatalen olemuksen tehokkaammin yhteen hetkeen tiivistää?

4/5

PlusMiinusNolla

+kaksi kohtausta nousee Vuoden jänskimmät -listan kärkipäähän
-juoni menee aika ennalta-arvattavien nuottien mukaan
+komean synkkä ulkoasu

We Own the Night
(Yhdysvallat 2007)
K15

Ohjaus ja käsikirjoitus James Gray
Pääosissa
Joaquin Phoenix, Eva Mendes, Robert Duvall, Alex Veadov, Mark Wahlberg

Kesto 119 minuuttia