Uusimmat

HBO Nordic julkaisee tänään jakson, jota on odotettu melkein kaksi vuotta – ”Sarja parantaa menoaan viime kaudesta”

16.03.2020 07:51 Muropaketin toimitus

HBO Nordicissa alkanut Westworld parantaa menoaan kolmannella tuotantokaudellaan. 

Vajaa pari vuotta sitten kehuimme arviossamme HBO:n Westworldin toisen tuotantokauden sen hetken parhaaksi scifi-sarjaksi viiden jakson perusteella. Taso ei pysynyt loppuun asti yhtä korkealla, mutta tänään alkavalla kolmannella kaudellaan sarja parantaa menoaan niiden neljän jakson perusteella, jotka saimme katsottavaksi ennakkoon.

Ennen uuden kauden katsomista kannattaa vilkaista alta löytyvä HBO:n julkaisema kertaus sarjan tapahtumista, sillä meno meni varsinkin kakkoskaudella enemmän kuin hieman sekavaksi.

Sarja siirtyy kolmannella kaudella myös oikeaan maailmaan teemapuiston sijaan. Uusina näyttelijöinä mukana ovat muun muassa Aaron Paul (Breaking Bad), Lena Waithe (Ready Player One), Vincent Cassel (Black Swan, Eastern Promises) ja Marshawn Lynch.

Sarjassa jatkavat myös vanhat tutut Evan Rachel Wood, Thandie Newton, Ed Harris, Jeffrey Wright, Tessa Thompson, Luke Hemsworth ja Rodrigo Santoro. Westworldin uusi kausi on aiempia lyhyempi, sillä se sisältää vain kahdeksan jaksoa normaalin kymmenen sijaan.

Kertauksen lisäksi suosittelemme lukamaan muutama päivä sitten julkaisemamme sarjan tekijöiden haastattelun:

Westworld palaa HBO Nordiciin uusin jaksoin – Tapasimme Jonathan Nolanin ja sarjan muut tekijät: ”Data on omaisuutta, jonka olemme antaneet pois”

Muropaketin uusimmat