Uusimmat

Will Smithin tähdittämä Hancock 2 tehdään, kunhan kalenterissa on tilaa

19.01.2012 08:57 Muropaketin toimitus

Hancock

Will Smith esitti muutama vuosi sitten alkoholisoitunutta supersankaria Hancock-elokuvassa. Jatko-osasta oli puhetta ensi-illan aikoihin, mutta sitten hiljaisuus laskeutui projektin ylle.

Ohjaaja Peter Berg on kommentoinut Hancock 2:n kohtaloa Comic Book Movie -sivustolle. Bergin mukaan hän on keskustellut jatko-osasta sekä Will Smithin että tuottajien Michael Mann ja Akiva Goldsman kanssa. Tiimi on kiinnostunut elokuvan tekemisestä, mutta kaikkien osapuolten aikataulut ovat niin täynnä, ettei aikaa yhteisille kokouksille tunnu millään riittävän.

Viime vuonna järjestetyssä palaverissa Berg, Smith, Mann ja Goldsman ideoivat mitä mahdollisessa jatko-osassa voisi tapahtua. Ohjaajan mukaan Will Smithillä oli hyvä idea tarinan rungoksi. ”Uskon kyllä että elokuva toteutuu, se on vain ajankysymys”, Berg totesi toiveikkaana.

Peter Bergin seuraava elokuva on huhtikuussa ensi-iltansa saava Battleship. Will Smith puolestaan palaa valkokankaalle neljän vuoden tauon jälkeen toukokuussa Men In Black 3D:n myötä.

Lähde: Comic Book Movie