Uusimmat

Wolverine 3:n traileri julkaistaan tänään – luvassa on ”jotain erilaista”

20.10.2016 06:53 Tatu Junni

Logan

Hugh Jackman on lupaillut viimeisestä Wolverine-elokuvastaan jotain erilaista. Myöhemmin tänään julkaistavan trailerin maistiainen onnistuu vakuuttamaan, että kyseessä on jotain ihan muuta kuin esimerkiksi X-Men Origins: Wolverine.

”Luonto teki minusta friikin, ihminen aseen ja luoja antoi sen kaiken kestää liian kauan”.

Elämänsä ehtoopuolelle ehtinyt Wolverine (Hugh Jackman) kuulostaa Twitterissä julkaistussa videossa väsyneeltä ja valmiilta kuolemaan. Hieman samanlaisesta asetelmasta lähti toki liikkeelle myös vuoden 2013 The Wolverine, mutta nyt ei seikkailla Japanissa tai nykyajassa, vaan tulevaisuudessa, jossa koko mutanttikunta on ottanut osumaa yhden sotilaan sijaan.

James Mangoldin ohjaama Logan saa ensi-iltansa maaliskuussa 2017.

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat