Wolverine suojelee klooniaan Logan-leffan uudessa julisteessa

15.11.2016 19:41 | Muropaketin toimitus

Wolverinen tulevaisuuteen sijoittuvassa kolmannessa sooloseikkailussa on mukana myös hänen naispuolinen klooninsa X-23.

Uudessa Logan-julisteessa Wolverinen karvaisissa käsissä suojassa oleva Laura Kinney, eli X-23 nähtiin sarjakuvissa ensimmäisen kerran vuonna 2004 ja nykyään hän on korvannut pari vuotta sitten kuolleen Wolverinen. Nähtäväksi jää, käykö näin myös valkokankaalla, kun Hugh Jackman jättää roolin tämän leffan myötä taakseen.

Lähtöasetelmansa ikääntyneestä ahmamutantista kertova elokuva on lainannut Mark Millarin ja Steve McNivenin Old Man Logan -sarjakuvasta, jonka stooria s ei kuitenkaan seuraa orjallisesti.

X-Men-konkarin lisäksi James Mangoldin elokuvaa tähdittävät Sienna Novikov, Boyd Holbrook, Richard E. Grant, Stephen Merchant ja Patrick Stewart.

Loganin ensi-ilta on maaliskuussa 2017

logan3

Lähde: Comingsoon