X-Men: Dark Phoenixissa kuolee useita elokuvasarjan avainhahmoista

28.05.2019 09:35 | Muropaketin toimitus

Viimeisen X-Men-elokuvan traileri spoilasi jo yhden päähenkilön kuoleman.

Jos olet menossa katsomaan X-Men: Dark Phoenix -elokuvan tsekkaamatta yhtäkään mainospätkää etukäteen, etkä halua tietää juonikuvioista yhtikäs mitään, niin lopeta lukeminen tähän.


 

Helmikuussa julkaistu elokuvan traileri spoilasi tahallan jo yhden päähenkilön kuoleman, mutta nyt Cinemablend kertoo leffassa hengestään pääsevän ilmeisesti monen muunkin hahmon Jennifer Lawrencen esittämän Mystikon lisäksi.

Ohjaaja Simon Kinberg toteaa simppelisti:

”Elokuvassa todellakin kuolee monia tärkeitä hahmoja.”

Pienen ikuisuuden odotettu X-Men: Dark Phoenix saa ensi-iltansa vihdoinkin ensi viikon perjantaina 7. kesäkuuta.

Leffan virallinen synopsis kertoo:

”Jean Grey on X-Men trilogian pidetyimpiä hahmoja. Kesken avaruudessa tapahtuvan hengenvaarallisen pelastustehtävän, Jeaniin iskee kosminen voima. Voima muuttaa hänet kaikkein voimakkaimmaksi mutantiksi. Taistellessaan tämän epävakaan voiman ja henkilökohtaisten demoniensa kanssa, Jeanj joutuu syöksykierteeseen ja repii X-Men -perheen siteet rikki. X-Menit joutuvat kohtaamaan tähän mennessä kaikkein haastavimman vihollisen, joka on yksi heistä.

Tämä on X-Men -elokuvista tunteikkain ja tiivistunnelmaisin. Elokuvaan kiteytyy kahden vuosikymmenen tarina mutanttien perheestä, johon olemme tutustuneet ja rakastuneet.”

Muropaketin uusimmat