Uusimmat

X-Men-lihaskimpulla on luultua isompi rooli Deadpoolissa

21.09.2015 09:45 Tatu Junni

Hawaijin omassa Comic-Conissa järjestettiin kyselytunti Deadpoolin isän eli Rob Liefeldin kanssa.

Puitteiltaan huomattavasti San Diegon Comic-Conia vaatimattomammassa tilaisuudessa Liefeld paljasti pienen, mutta mutanttifanien kannalta mielenkiintoisen yksityiskohdan Deadpool-leffasta.

”Olette nähneet Kolossista pienen vilauksen trailerissa, ja San Diegon Comic-Conin Hall H:ssa hänestä nähtiin vähän enemmänkin… Tulette rakastamaan Deadpoolin Kolossia. Hän on mukana aika paljon. Kolossi ei siis vain piipahda mukana elokuvassa”, Rob Liefeld lupasi.

Liefeld loi Deadpoolin 1990-luvun alussa yhdessä käsikirjoittaja Fabian Niciezan kanssa. Hahmon ensimmäisen sooloelokuvan ohjaa T.J. Miller ja sen pääosaa esittää Ryan Reynolds.

Ensi-ilta on luvassa helmikuussa 2016.

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat