X-Men-suosikki Sapelihammas oli melkein Loganissa, mutta Ray Donovan pilasi kaiken

03.05.2017 08:50 | Muropaketin toimitus

Moni X-Men-fani on harmitellut sitä, ettei Victor ”Sapelihammas” Creed ollut mukana muuten mainiossa Loganissa. Melkein olikin, mutta aikataulut pakottivat mutantin pois tarinasta.

Vuoden 2009 X-Men Origins: Wolverine sai useimmilta kriitikoilta ja faneilta kylmää kyytiä, mutta Liev Schreiberin tulkinta Sapelihampaasta keräsi kuitenkin kiitosta. Hahmo näyttelijöineen olisi haluttu mukaan myös alkuvuodesta ensi-iltansa saaneeseen Loganiin, mutta Schreiberin kiireinen aikataulu ei sallinut tätä.

Variety-lehden haastattelussa Liev Schreiber kertoi, kuinka hänen suosittu Ray Donovan -sarjansa esti paluun mutanttien maailmaan.

”Hugh Jackman ja [ohjaaja] James Mangold kutsuivat minut mukaan varhaisessa vaiheessa elokuvan tekemistä. Olisi ollut mahtavaa tehdä se, mutta oli todella vaikeaa saada Ray Donovanin aikatauluja istutettua [heidän aikatauluihinsa]. Niinpä tarina lähti sitten uusiin suuntiin”, Schreiber kertasi.

Aikaisemmin Mangold on kertonut, että Logan, Xavier ja Laura olisivat törmänneet Sapelihampaaseen pakomatkansa aikana – toisin sanoen Creed olisi toiminut sankarikolmikon liittolaisena, ei vihollisena.

Sapelihammasta ei tällä tietoa tulla ainakaan hyvään toviin näkemään valkokankaalla. Hugh Jackmanin lopetettua Wolverinen roolissa, vaikuttaa todennäköiseltä että X-Men Origins jää Liev Schreiberin ainoaksi X-Men-elokuvaksi.

Logan
Kaikki jutut aiheesta