Uusimmat

X-Men-tv-sarjassa nähdään elokuvista tuttuja hahmoja

29.01.2017 11:53 Muropaketin toimitus

X-Men-sarjan pääpäsmäri härnää faneja.

Kuuden elokuvan jälkeen X-Men kääntyy myös televisiosarjaksi, josta sen showrunner Matt Nix suostui paljastamaan sen verran, että siinä nähdään myös leffoista tuttuja hahmoja.

Luvassa on ainakin muutama mutantti, jotka voivat olla täysin uusia versioita hahmoista tai samat leffoista tutut sankarit. Sen enempää Nix ei voi paljastaa, ihan hyvästä syystä.

”Minut tapettaisiin, kirjaimellisesti. Me mietimme mitä tehdä, kysymyksiä on useita, mutta pelkästään jo tämän kertominen ilman vastausta on jonkin sortin paljastaus”, Nix sanoo salamyhkäisenä

Toisin kuin Yhdysvalloissa 8. helmikuuta FX-kanavalla alkavalla Legionilla, toistaiseksi nimettömällä X-Men-sarjalla on selkeitä yhtymäkohtia valkokankaan mutanttiuniversumiin. Pilottijakson ohjaajanakin toimii ensimmäisen X-Menin lisäksi X2:n, X-Men: Days of Future Pastin ja X-Men: Apocalypsen ohjannut Bryan Singer. Hän toimii myös yhtenä sarjan tuottajista sen ensimmäisellä kaudella.

20th Century Fox Televisionin ja Marvel Televisionin yhteistyönä syntyvä sarja keskittyy vanhempiin, jotka saavat kuulla lapsensa olevan mutantti. Vielä ei ole tiedossa, milloin sarja käynnistyy, mutta Fox on antanut vihreää valoa pilottijakson kuvauksille.

X-Men: First Class

Lähde: CNET