Uusimmat

Yksi 1990-luvun parhaista komedioista saa sittenkin jatko-osan, tavallaan

13.06.2019 17:04 Muropaketin toimitus

John Turturron Big Lebowski -spinoff Going Places on edelleen työn ala.

Parisen vuotta sitten uutisoitiin, että John Turturro olisi tekemässä elokuvaa The Big Lebowski -elokuvasta tutusta hahmostaan, Jesus Quintanasta. Elokuvan kerrottiin olevan nimeltään Going Places, mutta sen jälkeen Big Lebowski -spinoffin ympärillä on ollut hiljaista.

The Independentin haastattelussa elokuvan ohjaajana, käsikirjoittajana ja päätähtenä toimiva Turturro kertoo projektinsa nykytilasta:

“Se on aika rouhea elokuva. Se näyttää miten tyhmiä miehet ovat. Siitä elokuva kertoo – naiset ovat vahvempia, enemmän kasassa olevia hahmoja. Minun piti fiksata käsikirjoitusta vähän mutta nyt olen todella tyytyväinen. Pääasiallisesti se kertoo siitä, kun Jesus pääsee vankilasta. Se on komedia, mutta hyvin inhimillinen komedia.”

Elokuvassa nähdään mukana myös muun muassa Audrey Tautou ja Bobby Cannavale. The Big Lebowskin vuonna 1998 ohjanneet Coenin veljekset eivät ole aktiivisesti mukana elokuvan tuotannossa, mutta Turturro kertoo hänellä olevan heidän siunauksensa elokuvalle:

“He ovat ystäviäni, hyviä ystäviäni, ja he olivat kannustavia kun kerroin, että haluan palata tämän hahmon pariin. He sanoivat, että minun pitää tehdä se, koska he eivät aio tehdä sitä. Kun minulla on jotain näytettävää, näytän sen heille, jos he ovat maisemissa.”

Going Placesin julkaisuaikataulusta ei ole vielä tietoa.