Uusimmat

Yksi 2010-luvun parhaista komediasarjoista päättyy? Silicon Valleysta luvassa enää vain yksi kausi – ja sitäkin saadaan odottaa pitkään

15.11.2018 11:57 Muropaketin toimitus

HBO:n Silicon Valley -sarjan kuudes kausi nähdään ilmeisesti vasta vuonna 2020.

Vaikka taso onkin laskenut jonkin verran, niin HBO-sarja Silicon Valley on silti ollut oikein pätevää komediaa viiden tuotantokauden ajan. Nyt sarja on jonkin verran vaikeuksissa, sillä sen kuudes kausi nähtäneen vasta vuonna 2020, koska showrunner Alec Berg on kiireinen toisen hienon sarjansa, eli palkkamurhaajakomedia Barryn kanssa.

– Koska Alec on sekä Barryn että Silicon Valleyn showrunner, niin sarjat aikataulutettiin niin, että hän saa tehtyä Barryn toisen kauden valmiiksi ennen kuin aloittaa työt Silicon Valleyn parissa, HBO:n tiedottaja kertoi TV Linelle

Koska Silicon Valleyn seuraavan kauden tuotanto alkaa vasta ensi kesänä, niin uusia jaksoja ei nähdä ennen vuotta 2020. TV Linen lähde kertoo myös, ettei sarjan suhteen ole tehty mitään päätöksiä kuudennen kauden jälkeen, eli se jää todennäköisesti viimeiseksi. Ajoissa lopettaminen on vain hyvä asia ja antaa Bergille mahdollisuuden laittaa kaikki paukkunsa hienoon Barry-sarjaan, joka keräsi kehut Muropaketin arviossa viime maaliskuussa.