Uusimmat

Yksi kaikkien aikojen ahdistavimmista elokuvista tehdään uusiksi – Luvassa Night of the Hunter -reboot

08.04.2020 08:47 Muropaketin toimitus

Night of the Hunter – Räsynukke -elokuvasta tehdään uusi versio.

Variety kertoo Universal Picturesin työstävän uutta elokuvaa Davis Grubbin The Night of the Hunter -kirjan pohjalta. Romaanista tehtiin ensimmäinen adaptaatio vuonna 1955, jonka pääosassa nähtiin Robert Mitchum.

Vuoden 1955 leffa on edelleen yksi kaikkien aikojen ahdistavimmista elokuvista, lähinnä upean roolin pääosapahiksena tekevän Mitchumin ansiosta. The Night of the Hunterissa esiintyivät myös Shelley Winters, Lillian Gish, Billy Chapin ja James Gleason. Se oli Charles Laughtonin ainoa ohjaustyö. Elokuva sai aikoinaan ristiriitaisen vastaanoton, johtuen lähinnä sen synkkyydestä. Nykyään elokuva on tietysti klassikko.

Uuden version käsikirjoituksesta vastaa Matt Orton, joka ilmeisesti päivittää kertomuksen tähän päivään. Tuottajina toimivat Amy Pascal ja Peter Gethers, mutta ohjaajasta tai näyttelijöistä ei ole vielä tietoa.

Jos Night of the Hunter – Räsynukke on jostain syystä näkemättä, niin sen voi vuokrata esimerkiksi Youtubesta, Googlen Play Storesta ja iTunesista.