Uusimmat

Yksi kaikkien aikojen kehutuimmista rikoselokuvista on saamassa esiosan

19.05.2020 09:50 Muropaketin toimitus

Michael Mann tekee esiosaa Heat-elokuvalleen.

Jo vuonna 2017 uutisoitiin ohjaaja Michael Mannin työstävän esiosaa vuoden 1995 Heat-elokuvalle. Tuolloin kyseessä oli kirja, mutta nyt Mann on Deadlinen mukaan päättänyt muokata sen pohjalta myös käsikirjoituksen.

– Se on tällä hetkellä tuollainen 25 senttiä paksu paperipinkka työpöydälläni. En voi kertoa enempää, mutta haluan ehdottomasti tehdä Heat-esiosasta myös elokuvan, Mann sanoo.

Elokuvan näyttelijöistä tai ensi-illasta ei tietenkään ole tässä vaiheessa vielä mitään tietoa.

Mann tekee tällä hetkellä HBO:lle Tokyo Vice -tv-sarjaa, jonka pääosissa nähdään Ansel Elgort ja Ken Watanabe. Mann toimii sen tuottajana ja ohjaa ainakin ensimmäisen jakson.

Muropaketin uusimmat