Uusimmat

Yksi Marvelin klassikkopahiksista on mukana Ant-Man 3:ssa – Hahmoa esittää Lovecraft Country -sarjan tähti Jonathan Majors

Kuva: © HBO

15.09.2020 09:33 Muropaketin toimitus

Näyttelijä Jonathan Majors nähdään kolmannessa Ant-Man-elokuvassa.

Deadline kertoo Da 5 Bloods -leffasta ja HBO:n Lovecraft Country -sarjasta tutun Jonathan Majorsin olevan mukana kolmannessa Ant-Man-elokuvassa, jossa hän esittää Kang the Conqueror – Kang Valloittaja -pahista.

Ant-Man 3:n ohjaa kahdesta aiemmasta elokuvasta tuttu Peyton Reed ja käsikirjoituksesta vastaa Jeff Loveness. Tuottajana toimii Marvel Studios -pamppu Kevin Feige. Pääosissa elokuvassa nähdään jälleen Paul Rudd ja Evangeline Lily.

Sarjakuvissa Kang on 2900-luvulta peräisin oleva aikamatkaaja, joka on ottanut yhteen niin Hämähäkkimiehen kuin Kostajienkin kanssa. Marvel Studios saattaa myös tuoda Kangin avulla Ihmeneloset takaisin universumiinsa.

Majorsin läpimurtorooli oli viime vuoden The Last Black Man in San Francisco -elokuvassa, joka nähdään vihdoinkin valkokankailla myös Suomessa. Se kuuluu ylihuomenna torstaina alkavan Rakkautta & Anarkiaa -festarin ohjelmistoon. Leffan esitysajat ja liput löytyvät täältä.