Uusimmat

Yön ritari -trilogian säveltäjä kehui Ben Affleckia ja muistutti Heath Ledgerin roolituksesta Jokeriksi

12.10.2013 15:00 Muropaketin toimitus

Hans Zimmer sävelsi musiikit Christopher Nolanin Yön ritari -trilogiaan. Mies ei vielä tiedä, palaako hän pestiin, kun Batman ja Teräsmies kohtaavat kesällä 2015, mutta on kyllä kiinnostunut tehtävästä.

Collider-sivuston tuoreessa haastattelussa Hans Zimmer [ei kuvassa] totesi, että hänen on keskusteltava tarkemmin Man of Steelin jatko-osasta ohjaaja Zack Snyderin kanssa ennen kuin hän sitoutuu sen säveltäjäksi. Mies ei voi yksinkertaisesti toistaa Nolanin elokuvien kohdalla tehtyjä ratkaisuja, sillä kyse on erilaisesta Batmanista.

Samassa yhteydessä Hans Zimmer kommentoi Ben Affleckin Batman-roolia. Säveltäjä ilmoitti uskovansa täysin Affleckin kykyihin ja pitävänsä roolitusta osuvana. Zimmer myös näki yhtäläisyyksiä Affleckin ja Jokeria vuonna 2008 esittäneen Heath Ledgerin välillä.

”Mielestäni yleisön reaktio Affleckin roolitukseen oli äärimmäisen häijy. Oli ihan uskomatonta miten häntä vastaan hyökättiin. Mutta tiedätkö mitä? Kun Chris [Nolan] valitsi Heath Ledgerin Jokerin rooliin, emme saaneet vastaavaa reaktiota, mutta paljon puhetta riitti silloinkin. Ihmisten mielestä roolitus oli ihan väärä ja monen mielestä ’vain Jack Nicholson voi esittää Jokeria'”.

Ensi vuonna Hans Zimmer vaihtaa DC:n supersankarit Marvelin vastaaviin. Hän nimittäin vastaa huhtikuussa ilmestyvän The Amazing Spider-Man 2:n sävellyksistä. Elokuvan ohjaa Marc Webb ja sen pääosissa nähdään Andrew Garfield, Emma Stone, Jamie Foxx, Dane DeHaan ja Chris Cooper.

Aiheesta aikaisemmin julkaistu:

o Quentin Tarantinon ohjaamaa Batman-elokuvaa on turha odottaa ilman aikakonetta 11.10.2013
o George Clooney sai tietää Batman-asunsa nänneistä vasta elokuvan ensi-illassa 3.10.2013
o George Clooney kommentoi Ben Affleckin Batman-roolia: ”Batman & Robinin jälkeen minulla ei ole varaa neuvoa ketään” 30.9.2013
o Christian Bale valittiin, mutta myös Cillian Murphy haki Batmanin rooliin – tältä hän olisi näyttänyt 24.9.2013
o Harvinaista herkkua: Christian Balen koekuvaukset Batmanin rooliin julkaistiin YouTubessa 23.9.2013
o Nyt jopa Diili-miljardööri Donald Trump otti kantaa Ben Affleckin Batman-rooliin 19.9.2013

Teksti: Tatu Junni
Lähde: Collider

Muropaketin uusimmat