Uusimmat

Zombieland 2 tehdään vihdoinkin – mukana kaikki ensimmäisen elokuvan tärkeimmät näyttelijät

16.07.2018 09:22 Muropaketin toimitus

Zombieland 2:ssa on mukana myös ensimmäisestä osasta tutut käsikirjoittajat ja ohjaaja.

Vuoden 2009 Zombieland-elokuvan käsikirjoittajat Rhett Reese ja Paul Wernick vihjasivat toukokuussa, että jatko-osa olisi vihdoinkin tekeillä ja nyt The Hollywood Reporter vahvistaa leffan kuvausten alkavan tammikuussa ja ensi-illan olevan lokakuussa vuonna 2019. Kaikki neljä pääosanesittäjää, eli Woody Harrelson, Jesse Eisenberg, Emma Stone ja Abigail Breslin on onnistuttu saamaan mukaan projektiin.

Zombieland-elokuva oli sekä ohjaaja Ruben Fleischerille että leffan käsikirjoittaneille Reeselle ja Wernickille ponnahduslauta suurempiin projekteihin. Fleischerin tuorein leffa on lokakuussa nähtävä Venom, ja Rheese ja Wernick ovat työskennelleet esimerkiksi Deadpoolin parissa. Kolmikko vastaa myös Zombieland 2:sta.

Jatko-osa tehdään ilmeisesti ensimmäistä suuremmalla budjetilla, johtuen lähinnä näyttelijöiden palkkioista. Ensimmäisen Zombielandin budjetti oli vain 24 miljoonaa dollaria ja se tahkoi rahaa yli 100 miljoonaa taalaa.

Zombieland