R-Type Final (PS2)
R-Type Final on lopullinen niitti maineikkaalle pelisarjalle, joka edustaa kuolleeksi julistettua lajityyppiä. Paluu menneisyyteen on kuitenkin niin viihdyttävä, että miljoonabudjeteilla tehdyt 3D-toimintaseikkailut unohtuvat hetkessä.
Pelattavuus on R-Type Finalin vahvuus. Pelkällä tulitusnapin rämpyttämisellä ei pärjää, vaan oman aluksen sijoittuminen ja aseiden käyttö on tärkeää. R-Type Final vaatii pelaajalta koko ajan nopeita päätöksiä, sillä joka suunnalta tulevia vihollisia voi kurmuttaa useilla tavoilla, eikä ammusten väistely aina ole helppoa. Pelitila käy joskus ahtaaksi ja aluksella on lennettävä pienistä raioista vihollisparvien keskeltä. Onneksi maahan osuminen ei ole katastrofaalista. Pelimekaniikka toimii 2D-akselilla, mutta grafiikka on kolmiulotteista, hienoa ja ennen kaikkea toimivaa. Pientä hidastumista on isoimmissa taisteluissa.
Tuttuun tyyliin pelaaja voi räiskiä vihollisia pienillä ammuksilla tai ladata piippuun hieman kovempaa satsia pitämällä tulitusnappia pohjassa. Isommat örmyt – madot, vesipedot ja sellaiset – vaativat järeämpää toimintaa. Aluksesta riippuen pääkanuunan lataus täysille kierroksille vie parista sekunnista jopa pariinkymmeneen. Mitä kauemmin lataa, sitä tuhovoimaisempi laukauksesta tulee. Toisen taktisen elementin tuovat keltaiset, siniset ja punaiset power-upit, jotka muuttavat aseen luonnetta.
Aluksen nokasta pilkottava suojakapseli on kolmas pelin taktisista elementeistä. Kapselin voi ampua eteenpäin, jolloin se tuhoaa viholliset niihin osuessaan ja antaa pelaajalle enemmän pisteitä kuin normaali räiskiminen. Kapselin voi kiinnittää myös aluksen takaosaan, jolloin selustan turvaaminen helpottuu huomattavasti.
Parin avaruusteemaisen kentän lisäksi lennetään muun muassa vesimaailmassa ja eräänlaisessa kaivostunnelissa. Jokaisen kentän lopussa odottaa ruudun täyttävä taistelu loppupahiksen kanssa. Viimeinen kenttä heittää pelaajaparan päälle kourallisen vihollisia toisensa perään, eikä kenttä ole kovin hauska. Toisaalta, eiväthän vihoviimeiset loppupomot ole koskaan vitsejä heitelleet.
Kenttiä on seitsemän, eikä yhden kentän läpäisy vie kuin viidestä kymmeneen minuuttia, ellei alus räjähdä kappaleiksi kesken lennon. Kuolemia tulee, sillä R-Type Final ei ole helppo – jo helpoimmalla viidestä vaikeustasosta kenttiä joutuu tahkoamaan monta kertaa. Kuolemat eivät onneksi turhauta, koska välitallennuspisteitä on sopivasti ja kentät ovat lyhyitä.
Pelaaja on koukutettu hyvin. Ahkera pelaaminen palkitaan uusilla aluksilla ja hyvillä kenttävariaatioilla. Esimerkiksi kakkoskentästä – ehkä koko pelin hienoimmasta alueesta, vesimaailmasta – on peräti neljä vaihtoehtoista versiota, jotka eroavat toisistaan selvästi. Uusia tuhovehkeitä saa esimerkiksi pelaamalla jollakin aluksella tarpeeksi monta minuuttia. Yhteensä aluksia on noin sata, ja jokaisella on oma aseistuksensa ja hyvät ja huonot puolensa.
Tarinamoodin lisäksi kenttiä voi pelata pistejahti mielessä. Pelissä on myös erikoinen tekoälytappelu, jossa pelaaja asettaa aluksen toimintamallin etukäteen, eikä ohjaa alusta varsinaisessa taistelussa. Tämä ei kuitenkaan ole niin palkitsevaa kuin luulisi.
R-Type Final todistaa, että sivuttain skrollaavissa räiskinnöissä on edelleen potkua. Vaikka peli on suunnattu lajityypin ystäville, sen pelimekaniikka viihdyttää myös satunnaisia pelaajia.
