Uusimmat

Novogo V50

31.03.2006 00:00 Muropaketin toimitus

 GPS-laitteiden valikoima on kasvanut viime vuosina ja hinnat ovat halventuneet. Yleiskäyttöisen kaiken osaavan laitteen sijaan GPS-markkinat ovat segmentoituneet pieniin paloihin ja niinpä esimerkiksi retkeilykäyttöön on syytä hankkia aivan erilainen paikannuslaite, kuin vaikkapa autokäyttöön. Euroopan ja Suomen markkinoille pyrkivä Novogo lähetti Muropaketin testipenkkiin V50-autonavigaattorin.

Testiin saapunut V50 sijoittuu Novogon GPS-paikannintuoteperheessä yläpäähän. V-malliston neljä mallia V30, V50, V70 ja V90 eroavat toisistaan mukana toimitettavien karttapohjien, kaukosäätimen ja liikennetiedotuksia seuraavan RDS TMC -ominaisuuden osalta. V50- ja V90-mallien erona on V90:n laajempi kartasto. Myös karsitummat V30- ja V70 mallit eroavat toisistaan kartastonsa osalta. Novogon A- ja T-sarjat ovat V-sarjaa pienempikokoisia ja erityisesti T-sarja on ominaisuuksiltaan samaa tasoa V-sarjan kanssa, mutta kooltaan huomattavasti kompaktimpi.

Sotilaskäyttöön kehitetty GPS-järjestelmä juontaa juurensa jo 70-luvulle, mutta täysin toimintakuntoon se saatiin vuonna 1994. GPS-satelliitit kiertävät maata yli 20 000 kilometrin korkeudessa ja muodostavat taivaalle tiheän verkon. Kuluttajille täysin ilmainen palvelu kykenee nykytilassaan noin 15-30 metrin erottelukykyyn, joskin erityisesti kaupungeissa isojen rakennusten aiheuttamat katvealueet saattavat häiritä signaalia.

Yksi GPS-järjestelmän perusongelmista on satelliitteihin vaadittava suora näköyhteys. Rajoituksen vuoksi GPS-laitteiden käyttäminen ei onnistu sisätiloissa ja autoissakin erillinen ikkunaan asennettava antenni voi olla tarpeen. Vaikka itse GPS-paikannusjärjestelmä ei ole muuttunut vuosiin, on päätelaitteiden koko, teho ja käytettävyys parantunut huimasti.

Auto-GPS

Autokäyttöön tarkoitetut GPS-laitteet ovat yleistyneet toden teolla aivan viime aikoina. Aiemmin vain luksusautojen varustukseen kuulunut GPS on löytänyt autovalmistajien toimesta tiensä moniin äskettäin esiteltyihin kulkuneuvoihin. Autoilevalle kansalaiselle navigaattori on tarpeen tuntemattomiin kohteisiin suunnatessa, optimaalisia reittejä haettaessa ja muun muassa nopeustietojen ansiosta. Vanhempiin autoihin ja miksei uudempiinkin navigaattorin hankkiminen ei ole enää rahallinen kynnyskysymys, sillä halvimmat mallit irtoavat kauppojen hyllyiltä muutaman sadan euron sijoituksella. Nyt katsauksessa oleva Novogo V50 sijoittuu lähelle malliston yläpäätä ja hintasuositus lienee Suomen markkinoilla yli 400 euroa.

Novogo V50

Novogon V-sarja julkaistiin vuoden vaihteessa. Monipuolinen V50 sisältää monista muista autonavigointilaitteista poiketen muun muassa ääniohjauksen ja vaihdettavat kuoret. Skandinavian perusversion mukana toimitetaan pohjoismaiden kartta, mutta V50:n sisarmallin V90:n mukana toimitetaan koko Euroopan kartta.

Pakkauksen sisältä löytyvä tavaranpaljous on hämmentävä. Itse laitteen lisäksi tarjolla on kankainen suojapussi paikantimelle, sininen vaihtokuori, kaukosäädin, autoteline, auto- ja verkkovirtalaturi sekä FM-antenni liikkennetiedotusten vastaanottamiseen. Pikaopas navigaattorin käyttöön löytyy myös suomeksi, joten alkutoimenpiteet ja navigaattorin perustoimintojen omaksuminen onnistuu helposti.

Mitoiltaan V50 on 150 x 76 x 25 millimetriä ja painaa 260 grammaa. Autokäytössä GPS-laitteen mitat ja paino eivät muodostu ongelmaksi, vaikka aivan taskukokoa V50 ei edusta. Pienempää ja kannettavampaa laitetta etsiville Novogo tarjoaa lähes vastaavilla ominaisuuksilla varustetun T-sarjan, jonka mallit painavat vain 188 grammaa. Mittoja ja painoa tärkempi ominaisuus autokäytössä on 3,5 tuuman kokoinen värillinen kosketusnäyttö, joka kykenee 240 x 320 -resoluutioon.

Laitteen säätäminen ajon aikana ei liikenneturvallisuuden nimissä ole tarpeen, mutta pysähdyksissä helppokäyttöiset navigointinäppäimet ja kosketusnäytön käyttäminen onnistuvat leikiten. Erityisesti viisisuuntaisen navigointinäppäimen tuntuma on erittäin hyvä verrattuna esimerkiksi moniin Navmanin navigaattoreihin.

Erillisen 1000 milliamppeeritunnin Li-Ion-akun ansiosta V50:n käyttäminen jalkautuessa ja esimerkiksi karttojen tutkiminen onnistuu tarvittaessa ilman lisävirtaa. Kokonaisuudessa laitteen toiminta-aika akun kanssa on kohtuullisen vaatimaton pidempiaikaista käyttöä ajatellen ja akun kapasiteetti riittää peruskäytössä vain 2-3 tunnin ajaksi. Akkukotelon muovinen peitelevy vaikuttaa varsin hataralle ja erityisesti kylmissä olosuhteissa murtumisvaara on olemassa. Myös kaikki muut laitteen muoviset peitelevyt ovat tiivistämättömiä, joten V50 on parasta pitää suojassa kosteudelta. Laite lisäksi muistuttaa käynnistettäessä, että erittäin matalat ja korkeat lämpötilat saattavat vaurioittaa tai rikkoa navigaattorin.

Muovisuudesta huolimatta itse laitteen runko tuntuu todella jämäkältä kädessä ja nitinöitä ja natinoita kuuluu puristellessa keskiverto matkapuhelinta vähemmän.

Autotelineeseen kiinnitettäessä esiin kääntyvä antenni on nostettava ylös. SIRF Star III -GPS-vastaanotin on tunnettu hyvästä kuuluvuudestaan ja satelliitit löytyvät lähes poikkeuksetta myös ilman antennin nostoa. Katvealueilla ja katoksissa antennin tehoa voi puolestaan lisätä asentamalla paikoilleen standardiin MMCX-liittimeen lisäantennin. Yksi heikko lenkki suunnittelussa on antennin yläasentoon lukitseva klipsu, joka tuntuu heiluvan ja hajoavan käsiin jo ensimmäisellä käyttökerralla.

Takakannesta löytyvä kaiutin on soinniltaan vallan mainio. Heleä-ääninen suomalainen retkiopas kuuluu suurimmalla äänenvoimakkuudella läpi kovankin ajomelun. Äänentasoa säädetään laitteen kyljestä löytyvällä painikkeella, sillä melutason mukaan säätyvää automatiikkaa V50:stä ei valitettavasti löydy.

V50-mallin mukana toimitetaan 384 megatavun SD-muistikortti, joka sisältää Skandinavian kartaston. Navteq:n kartasto on käytössä V50:n lisäksi myös monien autovalmistajien integroiduissa navigointijärjestelmissä ja päivittyy usein. Lisäkarttoja ja muita lisävarusteita, kuten erillisen GPS-antennin, V50:seen voi hankkia Novogon jälleenmyyjiltä. SD-muistikortin lisäksi V50 hyväksyy sisäänsä myös CompactFlash-muistikortteja.

USB-liitännän suosiollisella avustuksella V50:n liittäminen tietokoneeseen on lastenleikkiä. Liitännän ja mukana toimitettavan ohjelmiston avulla laitteen kieliasetusten, karttojen ja varmuuskopioiden ottaminen onnistuu käden käänteessä. Yhteydellä pääsee lisäksi käsiksi myös V50:n käyttöjärjestelmän tiedostoihin ja muihin asetuksiin. Myös käyttöliittymän ulkoasun muokkaaminen on mahdollista.

Windows CE:n päälle rakennetun V50:n sisältä löytyy 400 megahertsin kellotaajuudella tikittävä Intelin PXA 255 -prosessori ja 64 megatavua SDRAM-muistia.

V50-mallin mukana toimitettava kaukosäädin mahdollistaa perustoimintojen käyttämisen vaikkapa takapenkiltä käsin. Ongelmaksi jää ainoastaan osoitteen syöttäminen laitteeseen.

Myötäilevä suojapussukka tulee tarpeeseen, sillä kojelaudalla näkyvä GPS-laite houkuttelee varkaita. Iskuilta suojassa V50 on helppo piilottaa auton lokeroihin tai ottaa mukaan autosta lähdettäessä.

Autoteline asennetaan imukupilla kiinni tuulilasiin. Monipuolisten säätöjen ansiosta näytön saa aina hyvään asentoon koskettelua varten. Autolaturi kiinnitetään telineeseen.

Novogo mainostaa V50:n käyttöliittymän ja käytön olevan todella helppoa. Perusominaisuuksien käyttäminen onnistuukin käden käänteessä ilman suurempia hapuiluja ja monimutkaisemmat haut ja käyttötilat löytyvät lopulta kuin itsestään. Suomenkielisten valikkojen kääntäminen ei ole täysin onnistunut, sillä osa kuvakkeiden suomennoksista on jäänyt vähän puolitiehen. Äänikomennot ja muun muassa asetusten käännökset on tehty perusvalikkoa huomattavasti asiallisemmin.

Sinertävä käyttöliittymä tarjoaa mahdollisuuden navigointiin määrättyyn kohteeseen, reittisuunnitelman tekemiseen, kartan selaamiseen, karttapohjan vaihtamiseen, asetusten muokkaamiseen ja äänikomentojen antamiseen. Akun tilaa osoittava palkki näyttää myös laturin kytkemisen. Satelliitin kuvakkeesta saa esiin yksinkertaisen info-ruudun.

Kellonajan, sijainnin, nopeuden ja muun muassa löydettyjen satelliittien määrän näyttävä inforuutu on tarpeen lähinnä nykyistä sijaintia suosikkeihin tallennettaessa.

Varsinainen navigointi aloitetaan valitsemalla maa ja tämän jälkeen annetaan joko suoraan haluttu osoite näytölle ilmestyvällä ennakoivalla näppäimistöllä kirjoittamalla tai esimerkiksi Suosikit-listasta. Osoitteen syöttäminen kosketusnäytöltä on helppoa ja onnistuu etusormella näyttöä painelemalla ilman erillistä kynää.

Erikoiskohteiden lista on laaja ja esimerkiksi Joulupukin Paja löytyy silmän räpäyksessä ilman erityisempää hakemista.

Navigointitilassa V50 voi näyttää kartan joko 2D- tai 3D-näkymässä. Kuvassa on yleisnäkymä Porista. Alakulman suuntapalkki näyttää kuvallista infoa reitillä olevista käännöksistä ja matkan risteykseen. Alareuna ilmoittaa kadun -tai tien, jolla ollaan paraikaa ja seuraavan tien, jolle tulee kääntyä. Reittisuunnitelmaan merkityt kohteet ja välikohteet näkyvät puolestaan oikealla puolella. Yläreunaan saadaan esiin vielä asetuspalkki, josta eri toimintoja, kuten nykyinen sijainti, kohteen sijainti, 2D- ja 3D-tilan vaihtaminen ja muut perustoiminnot onnistuvat pikanäppäimmen painalluksella. Oman auton sijainti kartalla näkyy vihreän nuolen osoittamassa kohdassa, kun matkaan ollaan päästy.

Karttanäkymää saa muokattua halutun kaltaiseksi ja esimerkiksi 2D-tilassa kadun nimet ovat hyödyllinen ominaisuus lähiasutusalueella ajettaessa. Lisäksi kartta tuntee joidenkin teiden nopeusrajoitukset ja osaa varoittaa ylinopeudesta. Suomen teiltä nopeusinformaatiota ei juuri löydy.

Karttaa sormella painamalla saa esiin pikavalikon, josta navigoinnin aikana voidaan kartan taustavärin muuttaa tummemmaksi, ääni hiljentää ja esimerkiksi asettaa välikohde nykyiselle reitille. Pidempi painallus kartalla saa esiin toisen valikon, josta voi suoraan valita osoitetun kohteen välikohteeksi, etsiä ympäriltä erikoiskohteita tai aloittaa uuden navigoinnin sormen osoittamaan kohteeseen.

Käyttökokemuksia ja ominaisuuksia

Yksi Novogon mainostama erityisominaisuus V-sarjan navigaattoreissa on ääniohjaus. Suosikkikohteilleen voi nauhoittaa tunnusäänen ja myöhempänä ajankohtana navigointi haluttuun kohteeseen onnistuu yksinkertaisesti puhumalla laitteelle. Käytännössä ominaisuus toimii hiljaisissa olosuhteissa muutamalla eri nauhoituksella mainiosti. Ongelmia kuitenkin alkaa esiintymään, kun nauhotuksia on tehty esimerkiksi kahden eri käyttäjän toimesta tai taustamelu häiritsee tunnistusta. Sinänsä miellyttävä ominaisuus onkin syytä pitää hallinnassa äänittämällä äänikommennot vain käytetyimmille kohteille.

Mukana toimitettu kartta on kattava ja paikkansa pitävä. Useimmat yksisuuntaiset kadut löytyvät kartasta ja navigaattori ei yritä johdattaa kiellettyyn ajosuuntaan. Myös useimmat liittymät ja muut hankalat kohdat maantiellä luonnistuvat navigaattorilta moitteetta. Eniten päänvaivaa aiheuttavat tiet, jotka jatkuvat risteyksen jälkeen samannimisinä, tällöin navigaattori ei varoita tulevasta risteyksestä äänellä, vaan opastaa kääntymään ainoastaan kuvallisesti.

Navigointitilassa kartta etenee tasaisen varmasti ja sulavasti eteenpäin. Käsin selatessa nopeus ei ole kuitenkaan parasta tasoa ja siirtyminen kartalla ja tarkentaminen pienemmälle alueelle on hidasta verrattuna markkinoiden nopeimpiin laitteisiin. Reittimuutoksiin V50 sen sijaan reagoi erittäin nopeasti ja osaa laskea uuden reitin kohteeseen silmänräpäyksessä. Navigaattori osaa tehdä reittiin muutoksia myös radiotaajuuksilla lähetettävien liikennetiedotusten perusteella. Valitettavasti testien aikana yhteenkään ruuhkapaikkaan tai liikenneonnettomuuspaikan lähelle ei jouduttu ja ominaisuuden toimintaan ei päästy tutustumaan.

Novogo mainostaa V-sarjan laitteita erittäin helppokäyttöisinä, jota testattiin antamalla V50 koehenkilöille, joilla ei aikasempaa kokemusta GPS-paikantimien käytöstä ole. Alle viiden minuutin tutustumisella löydetyt reitit todistavat V50:n käyttöliittymän olevan helppokäyttöinen.

Laajan vertailumateriaalin puuttumisen vuoksi yksittäisen GPS-paikantimen arvostelu on hankalaa. Muropaketin ensimmäinen GPS-paikantimen testi onkin lähinnä esittely, joka luo pohjaa mahdollisille tuleville testeille. Muutaman uuden autokäyttöön tarkoitetun GPS-paikantimen kokemuksella on kuitenkin äärimmäisen selvää, kuinka tarpeelliselta ja käsittämättömän hyödylliseltä laitteelta GPS voi lopulta tuntua. Novogo V50:n ominaisuudet ja käytettävyys on huipputasoa ja moitteita voi antaa ainoastaan pienestä tahmaamisesta karttaa selatessa. Yhdeksi suureksi kysymysmerkiksi jää tietysti myös saatavuus Suomessa, vaikka valmistaja on tuotteen selkeästi Skandinavian markkinoille tähdännyt.

Karttapohja ja navigointi V50:llä on erityisen maittavaa. Karttapohjiin ei ole merkitty korkeuskäyriä, metsäalueita, peltoja ja muita maaston kohteita, joten suunnistus ilman GPS-tietoa ja kartan hahmottaminen voi olla pieni ongelma. Ratkaisulla ollaan toisaalta saavutettu käytettävyys ja selkeys, joka on 3,5 tuuman näytöllä yksi tärkeimmistä asioista. Kaupunginosien nimiä karttaohjelmisto jää tosin kaipaamaan.

Lisätietoa saatavuudesta ja jälleenmyyjistä löytyy Novogon jatkuvasti kehittyviltä nettisivuilta.

>> Takaisin pääsivulle

Antti Valkeinen 31. Maaliskuuta 2006 (antti.valkeinen@https://muropaketti.com)