Toimitus suosittelee

UUTISET

  • 26.03.2017 14:54 | 387

    Casiolta rajoitettu erä Pro Trek -älykelloja

    Casio on todellinen älykellojen pioneeri. Japanilaisyrityksen primitiiviset älykellot olivat jokaisen teknologiasta innostuneen pikkupojan haave jo 80-luvulla. Minikokoisella näppäimistöllä talteen näpyteltyjen tietojen lisäksi tietyillä malleilla pystyi esimerkiksi kauko-ohjaamaan televisiota tai videonauhuria. Wareable.com kertoo Casion nyt julkistaneen uuden version Pro Trek -älykellostaan. Uutta Pro Trek WSD-F20S kelloa valmistetaan vain 500 kappaletta. Jokainen kello toimitetaan erikoislaatuisessa, kolmionmallisella kannella varustetussa laatikossa.

    Nimensä mukaisesti kello perustuu vahvasti Casio Pro Trek WSD-F20 -malliin. Molemmissa on käytössä sama 1,32-tuumainen, 320 x 300 pikselin näyttö, joka muuttuu mustavalkoiseksi kun akku on vähissä. Sisäänrakennettuna on kummassakin myös vähävirtainen GPS-piiri liikuntaharrastuksia varten. Suurimpana erona emomalliin S-versiossa on tyylikkyyttä ja kestävyyttä mukanaan tuovat safiirilasi ja ionipommitustekniikalla luotu sinimusta väritys tietyissä osissa. Alkuperäinen Pro Trek -malli puolestaan oli väritykseltään kirkkaan oranssi. Myös rannekkeen ulkonäköä on muutettu.

    Käyttöjärjestelmänä on heti laitteen myyntiin tullessa Android Wear 2.0. Casiolla on myös lukuisia omia kellon kanssa toimivia sovelluksia. Kellon hintatietoja ei vielä julkistettu, mutta sitä on luvattu esillä käynnissä olevassa, kellomaailman jättimäisessä Baselworld 2017 -tapahtumassa.

  • 26.03.2017 11:33 | 487

    Samsung esitteli Gear S3 Classic LTE -älykellon sekä uusia konseptimalleja

    Samsung on esitellyt Sveitsissä järjestettävillä, kelloihin ja koruihin keskittyvillä Baselworld 2017 -messuilla uuden Gear S3 Classic LTE -mallin sekä useita erilaisia älykellojen konseptimalleja. Android Authorityn mukaan Gear S3 Classic LTE on Gear S3 Classic -sarjan seuraava malli, ja se tukee Gear S3 Frontier -älykellon tapaan LTE-yhteyksiä.

    Konseptikellojen rintamalla Samsung esitteli päivitetyn Gear S3 -mallin, jossa on aiempaa korkeatasoisempi viimeistely. Sen lisäksi Samsungin pisteellä Baselworldissä oli esillä uusi taskuälykello, joka Samsungin mukaan sisältää perinteisen sveitsiläisen kellokoneiston lisäksi myös älykello-ominaisuuksia. Mallit ovat sveitsiläisen kellosuunnittelijan Yvan Arpan käsialaa.

    Uusien konseptikellojen lisäksi Samsung esitteli messuilla uusia, kustomoituja rannekkeita Gear S3 -malleihin.

  • 25.03.2017 11:18 | 716 |1

    Nintendo Switchiin harkittiin käyttöjärjestelmäksi Androidia

    Nintendon Switch-konsoli on ollut nintendomainen myyntimenestys. Viime aikoina sen ylle on tosin heittänyt varjonsa epäilys siitä, että kyseessä olisi vain kauniimpin kuoriin pakattu NVIDIA Shield. Oli miten oli, jo kauan sitten velloneiden huhujen mukaan konsolin käyttöjärjestelmäksi harkittiin Androidia. Cyanogenin Kit McMAster on nyt paljastanut huhujen levänneen vankalla pohjalla.

    McMasterin mukaan Nintendo ehdotti Cyanogenille oman Android-version tekemistä “tietylle kannettavalle laitteelle”. 9to5googlen mukaan McMaster ei kuitenkaan innostunut asiasta lainkaan, vaan lähetti japanilaisyrityksen matkoihinsa kyselemästä. McMasterin asiasta kertonut twiitti on tosin sittemmin poistettu Twitteristä.

    Avoimuuden filosofian pohjalle perustuva Cyanogen olisikin ollut erikoinen valinta mahdollisimman suljetuksi tarkoitetun pelikonsolikäyttiksen tekijäksi. Saattaa kuitenkin olla, että jotain Cyanogen/Nintendo -rintamalla vielä tapahtuu. McMaster nimittäin twiittasi haaveilevansa yhteistyöstä, jonka hedelmänä olisi enemmänkin puhelinta muistuttava Switchin kakkosversio. Tämänhetkinen Switchin käyttöjärjestelmä hyödyntää hänen mukaansa jo joitakin palasia Androidista, vaikka suurimmaksi osaksi perustuukin pohjimmiltaan Nintendon omaan ytimeen.

  • 25.03.2017 10:38 | 846

    ARM DynamIQ nostaa prosessoritehoja jopa 50-kertaisiksi

    ARM on kertonut uudesta DynamIQ-prosessoriarkkitehtuurista, jonka se lupaa tuovan tietyissä sovelluksissa kymmenkertaisia tehoparannuksia tämänhetkisiin järjestelmiin verrattuna.

    Jo aiemmin järjestelmäpiirivalmistajat – kuten Qualcomm tai Helio – ovat voineet yhdistellä eri kellotaajuuksilla käyviä ja erilaisia ytimiä ryppäiksi. Järjestelmäpiiristä saattaakin nykyisin löytyä esimerkiksi neljä A73- ja neljä A53-ydintä. Tom’s Hardwaren artikkelin mukaan DynamIQ-tekniikka tuo moniydinjärjestelmiin entistä enemmän valinnanvaraa.

    ARM kertoo, että sen ansiosta eritehoisia ytimiä voi yhdistellä huomattavasti vapaammin samaan ryhmään. Yhdessä ryppäässä voi olla jopa kahdeksan prosessoriydintä, ja kaikki voivat tarvittaessa käydä eri kellotaajuuksilla. Automaattinen muistinhallinta puolestaan optimoi muistipiirien virrankäyttöä.

    Uusi arkkitehtuuri sisältää myös suoraan koneoppimisen ja tekoälysovelluksien ajamiseen tarkoitettuja käskyjä. Niiden ansiosta tekoälysovelluksien kohdalla voidaan odottaa jopa 50-kertaista suorituskyvyn kasvua seuraavan 3-5 vuoden sisällä, verrattuna nykyisiin A73-ytimiin perustuviin järjestelmäpiireihin.

    Älypuhelinkäytön lisäksi uusia piirejä tullaan näkemään myös robottiautoissa, joihin ARM suuntaa tuotekehitysponnistelujaan. Valmistajan mukaan ARM-pohjaiset robottiautojärjestelmät pääsevät kaikkein turvallisimmaksi määriteltyyn ASIL-D-luokkaan.

    Ensimmäisenä DynamIQ-tuotteena nähdään vielä tänä vuonna Cortex-A -prosessori. Mikäli ARM osaa ennustaa tulevaa oikein, niitä menee kaupaksi valtavia määriä. Ensimmäisen 22 vuoden aikana yritys sai kaupaksi 50 miljardia ARM-sirua, seuraavaan 50 miljardiin meni enää 4 vuotta, ja seuraavan 5 vuoden aikana tarkoitus on saada kaupaksi 100 miljardia ARM-sirua.

    Kasvua tuovat perinteisen mobiilimarkkinan ja robottiautojen lisäksi esimerkiksi virtuaalitodellisuuden ja lisätyn todellisuuden laitteet. PCWorld spekuloi omassa artikkelissaan myös Applen harkitsevan ARM-siruihin siirtymistä kannettavissa tietokoneissaan.

  • 25.03.2017 09:16 | 420

    VAIOlta Android-puhelin

     

    Sony luopui VAIO-brändistään jo kolme vuotta sitten. Sen jälkeen VAIO-tuotteiden kanssa onkin ollut hiljaisempaa. Noin vuosi sitten nähtiin kuitenkin brändin oma Windows Phone -laite nimeltä Phone Biz. Erittäin erikoisen liikkeen VAIO tekee nyt julkaisemalla ainakin AndroidAuthorityn mukaan tismalleen saman laitteen uudelleen – tosin tällä kertaa Android-käyttöjärjestelmällä.

    Monet Sony VAIO -tuotteet oli tarkoitettu lippulaivamalleiksi, mutta VAIO Phone A on kevyttä kauraa älypuhelinmarkkinoilla. 5,5-tuumaista puhelinta vauhdittaa 1,2 gigahertsin nopeudella kahdeksanytiminen Qualcomm Snapdragon 617 -järjestelmäpiiri ja kolme gigatavua keskusmuistia. Etupuolen selfie-kamera on viiden megapikselin laite, takapuolelle megapikseleitä on riittänyt 13. Tallennustilaa löytyy vain 16 gigatavua. Akun kapasiteetti oli Windows-mallissa 2800 milliampeerituntia, eikä sitä voinut itse vaihtaa. Samat sanat pätevät ilmeisesti myös uutuuteen.

    Ainoat erot Phone Biz -malliin ovat käyttöjärjestelmän vaihtuminen puhtaaseen Android 6.0 Marshmallowiin ja toisen sim-korttipaikan lisäämiseen. Puhelinta ollaan ilmeisesti suuntaamassa vain Japanin markkinoille, jossa markkinatilanne on hyvin poikkeuksellinen. Apple johtaa 47 prosentin markkinaosuudella, mutta kakkosena ratsastaa Sony 12 prosentin osuudella kakusta. VAIO lähtee siis taistelemaan markkinoista aiemman entisen emobrändinsä kanssa.

  • 24.03.2017 14:01 | 963

    Samsung saattaa antaa Galaxy S8 -mallien ostajille täyden tyytyväisyystakuun

    Samsung saattaa antaa Galaxy S8- tai S8+-malliensa ostajille mahdollisuuden täyteen tyytyväisyystakuuseen, raportoi Android Authority. Mahdollisen tyytyväisyystakuun ideana on, että uusien lippulaivojen ostajat voivat palauttaa laitteensa Samsungille kolmen kuukauden sisään laitteen ostosta, mikäli he eivät ole älypuhelimeen tyytyväisiä. Tällöin Samsung palauttaa laitteen ostajalle rahat “ilman lisäkysymyksiä”.

    Samsung vaikuttaa pyrkivän kampanjallaan palauttamaan käyttäjiensä uskon älypuhelimiinsa Note 7 -fiaskon jälkeen. Oletettavaa kuitenkin on, että tyytyväisyystakuu olisi voimassa ainoastaan Samsungin kotimaassa Etelä-Koreassa.

    Tyytyväisyystakuun lisäksi Samsung aikoo ennakkotietojen mukaan lähettää Etelä-Koreassa ennakkotilatut S8-laitteet niiden ostajille jo kolme päivää ennen laitteen virallista myynnin alkamispäivää. Tällöin laitteen ennakkotilaajat saavat puhelimen postista suurin piirtein samaan aikaan kuin ne, jotka hankkivat laitteen julkaisupäivänä kivijalkakaupasta.

  • 24.03.2017 12:45 | 2228 |5

    Apple esti sadan miljoonan rahoituksen huippuluokan Android-puhelimelle

     

    Andy Rubin oli vastuussa Android-käyttöjärjestelmän kehityksestä aivan yrityksen ensiaskelista lähtien. Googlen hankittua Androidin hän johti siellä käyttöjärjestelmän kehitystä vuoteen 2013 saakka. Viihdyttyään vielä reilun vuoden Googlen robotiikkapuolella hän perusti oman startup-hautomon. Viime ajat Rubinin tiedetään kehitelleen huippuluokan Android-puhelinta. Neljänkymmenen hengen tiimi kehittelee uutuutta hyvin salassa nimellä Essential Products.

    “iPhonen tappajaksi” nimitettyä Essential Productsin puhelinta huhutaan esimerkiksi täysin reunattomaksi. Sen näyttö on huhujen mukaan suurempi kuin iPhone 7:ssä, mutta ulkomitat silti huomattavasti pienemmät. Rubinin tiedetään myös esitelleen puhelimen prototyyppiä teleoperaattoreille Las Vegasin CES-tapahtumassa ja kertoneen sen olevan valmis markkinoille jo kesäkuussa. Suunnittelutiimiin on palkattu ainakin seitsemän entistä applelaista, esimerkiksi iPadin suunnittelua johtanut Jason Keats. Laitteen hinnan on arveltu olevan jopa tuplasti iPhonea enemmän.

    Cupertinon gigantti Apple ei luonnollisestikaan katso hyvällä kilpailijoiden ilmestymistä tontilleen. Wall Street Journalin mukaan Apple onkin saanut SoftBank Groupin vetämään pois allekirjoitusta vaille valmiin 100 miljoonan dollarin rahoituksen Essential Groupilta. Asiasta perillä olevien lähteiden mukaan rahoituksia perutaan näin loppuvaiheessa enää todella harvoin. SoftBankin toimitusjohtaja Masayoshi Son on hyvin läheisissä suhteissa Appleen, ja Apple onkin luvannut miljardin dollarin sijoituksen SoftBankin 100 miljardin dollarin Vision Fund -rahastoon. Nyt Essential Productsille ei valu näistä rahoista senttiäkään.

  • 24.03.2017 10:05 | 416

    Qualcomm Snapdragon 835 -järjestelmäpiirin uudet testitulokset lupaavia

    Qualcommin Snapdragon 835 -järjestelmäpiirin odotetaan vauhdittavan suurta osaa tämän vuoden lippulaivajulkaisuista. Ensimmäistäkään piiriä hyödyntävää laitetta ei vielä ole kaupoissa, mutta Samsung Galaxy S8 ehtinee käyttämään sitä ensimmäisenä. AndroidPolicen David Ruddock on päässyt kuitenkin Qualcomm-vierailullaan viettämään aikaa Snapdragon 835 -referenssitoteutuksen kanssa ja ajanut sillä suorituskykytestejä.

    Laitevalmistajan väitteiden mukaan 835 olisi 20 prosenttia nopeampi kuin aiempi 820-alusta, ja lisäksi myös 25 prosenttia energiatehokkaampi. Ruddock vertasi uuden, kovin viimeistelemättömäksi kerrotun testilaitteen tuloksia isoon kasaan muita puhelimia ja järjestelmäpiirejä. Verrokkeina olivat Snapdragon 821 -puhelimet OnePlus 3T ja Google Pixel XL, Snapdragon 820 ja Exynos 8890 Samsungin Galaxy S7 -mallien muodossa sekä Kirin 960 -järjestelmäpiirillä varustettu Huawei P10.

    Tärkeimpinä löydöksinä mittauksista mainittakoon seuraavia:

    • Geekbench 4 -testissä 835 päihitti selvästi kaikki kilpailijansa. Verrattuna 821-versioon parannusta testitulokseen montaa ydintä käyttäessä tuli lähes 40%. Yhden ytimen kanssa parannusta oli vain noin 10% verran.
    • Uusi Adreno 540 GPU puolestaan vauhditti GFXBench-tulokset noin 30 prosenttia paremmiksi kuin 821-piirillä ajetut mittaukset. Niin Exynos kuin Kirinkin jäävät selvästi jälkeen Qualcommin tuotteille GFXBench-grafiikkasuorituskykyä mitattaessa.
    • 3DMarkin kohdalla parannusta GL ES 3.0 -testissä tuli lähes 50 prosenttia. Yhtä kovia lukuja löi pöytään myös Google Octane -testi, mutta hämmentävästi SunSpider- ja Kraken-testeissä Snapdragon 835 jäi pahnanpohjimmaiseksi. Ruddock epäilee, että erikoinen tulos saattoi johtua testilaitteen Chrome-versiosta.
    • Suositun AnTuTu -testin tuloksiin vaikuttavat monet muutkin tekijät puhtaan cpu/gpu-laskentatehon lisäksi, eikä Ruddockilla ollut tietoa referenssitoteutuksen muista spekseistä. Siitä huolimatta AnTuTu -tulos 181000 on komea, ja siinäkin 835 päihitti kaikki kilpakumppanit.

    Testiartikkelin lopuksi Ruddock muistuttaa, että testit ovat vain testejä, eivätkä niiden tulokset välttämättä näy samansuuruisina kehitysaskelina reaalimaailmassa. Kovin lupaavilta ensimmäiset tulokset silti vaikuttavat.

  • 24.03.2017 09:16 | 600

    Ulefone Power 2 -puhelimessa 6050 milliampeeritunnin akku

    Älypuhelimen akulla on tapana kestää noin päivän verran valmistajien utopistisista lupauksista huolimatta. Ulefone on lykännyt Power 2 -uutuuteensa melkoisen mega-akun. Valmistaja kertoo sen kapasiteetin olevan peräti 6050 milliampeerituntia. Täydellä akulla käyttöaikaa luvataan peräti 4 päivän ajaksi, puolen tunnin latauksella virtaa riittää päiväksi.

    Täyteen lataaminen kestää pikalataustekniikan ansiosta vain noin kahdesta kolmeen tuntia. Puhelimen Android 7.0 Nougat -käyttöjärjestelmää pyörittää Mediatekin MTK6750T-järjestelmäpiiri, josta löytyy kahdeksan 1,5 gigahertsin suoritinydintä. Saman järjestelmäpiirin ansiosta datasiirto sujuu enintään 300 megabitin nopeudella 4G-verkossa. Keskusmuistia laitteessa on 4 gigatavua ja tallennustilaa 64 gigatavua.

    Kameroiden megapikselilukemiksi kerrotaan takapuolella 16 megapikseliä ja etupuolella 13. Lukemat ovat tosin interpoloituja, eli todellisia pikseleitä löytyy huomattavasti vähemmän: takaa 13 ja edestä 8.  Etupuolella on myös 5,5-tuumainen 1080p-tarkkuuden näyttö ja sormenjäljenlukija.

    Järisyttävä akku ei tee puhelimesta aivan hillitöntä möhkälettä. Sen strategisen mitat kirjoitetaan muotoon 155 x 77,6 x 9,9 millimetriä. Painoa kertyy akun kanssa 210 grammaa. Metallirunkoinen puhelin tulee saataville maaliskuun 29 päivänä mustana,  kultaisena ja harmaana.

  • 23.03.2017 13:05 | 610

    Oppo mokasi, F3 Plus -puhelimen tiedot vilahtivat virallisilla sivuilla

    Kiinassa saa joku Oppon työntekijöistä aivan erityistä päänsilitystä. Valmistajan sivuille lipsahtivat nimittäin tulossa olevan F3 Plus -puhelimen tiedot. GSMArenan mukaan sivu on sittemmin poistunut palvelimelta, mutta puhelimen tiedot ovat selvillä.

    Erityisesti selfie-kuvaukseen tarkoitetun puhelimen etupuolelta löytyy kaksi kameraa, joista kapeammalla kuvakulmalla varustetun kennossa on 16 megapikseliä. Mikäli omien kasvojen lisäksi haluaa kaveritkin kuvaan, on käytössä myös 120 asteen ja kahdeksan megapikselin kamera. Takapuolella on Sonyn IMX398 -kennoon perustuva 16 megapikselin kamera, jonka aukkoarvo on f1.7. Takapuolen kuvaustilanteita voi valaista kaksisävyisellä led-salamalla.

    Laitteen kuusituumaisen näytön resoluutio on 1920 x 1080 pikseliä, ja näyttöä suojaa Gorilla Glass 5. Kookkaan näytön lisäksi isoa on myös akku, sen kapasiteetiksi kerrotaan 4000 milliampeerituntia. Akusta syötetään virtaa Snapdragon 653 -järjestelmäpiirille. Se koostuu neljästä Cortex-A72 -ytimestä ja neljästä Cortex-A53 -ytimestä. Piiri on valmistettu 28 nanometrin viivanleveydellä. Keskusmuistia on käytössä 4 gigatavua ja tallennustilaa 64 gigatavua. Android 6.0 Marshmallow -käyttöjärjestelmän päälle on liimattu Oppon oma Color OS 3.0 -käyttöliittymä.

    Kauan laitteen virallista julkisusta ei tarvitse odottaa, lopullisesti tuotesivun odotetaan palaavan Oppon palvelimelle ihailtavaksi jo tänään.

Lataa lisää Juttuarkisto