Aiempaa uskottavampia tietoja Xiaomi Mi Mix 2S -puhelimesta

17.02.2018 19:35 | Muropaketin toimitus

Kiinalaisen Xiaomin Mi Mix 2S -mallista on liikkunut kiistanalaisia huhuja pitkin talvea. Tuoreimmat tiedot alkavat jo vaikuttaa uskottavilta.

Välillä ”Kiinan Applen” huippumallin olemassaoloakin epäiltiin. Nyt puhelin on kuitenkin Mi.com-sivuston mukaan todellisuutta. Tietojen taustalla on aiemmin nähtyjen Weibo-somepalvelussa leviävien suttuisten kuvien sijasta erään XDA-käyttäjän haltuunsa saamat firmware-tiedostot.

Tiedostoja kaivelemalla on saatu esiin esimerkiksi laitteen koodinimi ”polaris”, ja tieto järjestelmäpiiristä: Snapdragon 845. Akun kapasiteetiksi tiedostot puolestaan kertovat 3400 milliampeerituntia, käyttöjärjestelmäksi Android 8.0 ja näytön kuvasuhteeksi 18:9 sekä resoluutioksi 2160 x 1080 pikseliä.

Myös puhelimen kameran tekoälyominaisuuksille löytyy katetta. Puhelimen kamera tunnistaa kuvatessa kuvaustilanteen, hiaman samaan tapaan kuin Huawei Mate 10. Kameran kenno on luultavasti Sonyn IMX363, mutta tähän ei firmwarea kaivelemalle löydy aivan täyttä varmuutta. Lisäksi selville on kaiveltu pikkujuttuja: Puhelimessa on kaksi SIM-korttipaikkaa, infrapunalähetin sekä LED-valo ilmoituskäyttöön.