Uusimmat

Android 8.0 Oreo parantaa ääniominaisuuksia, mutta ei ongelmitta

27.08.2017 15:18 Muropaketin toimitus

Googlen uudessa Android-versiossa on viilailtu ominaisuuksia sieltä sun täältä, vaikka valtavia muutoksia ei ensinäkemältä löydykään. Esimerkiksi äänipuolelle on tehty useita muutoksia.

AndroidAuthority listaa Oreosta löytyviä ääneen liittyviä muutoksia ja parannuksia.  Osa liittyy sovelluskehittäjille tarkoitettuihin ominaisuuksiin.

Viestisovelluksen piippaus ei enää vaimenna musiikkia tai Youtube-videota tylysti, vaan pudottaa sen äänenvoimakkuutta hetkeksi tyylikkäästi, ja palauttaa piippauksen sen jälkeen ennalleen. Musiikkia kuunnellessa voi myös etsiä tarkemmin haluttua kohtaa, ja kuunnella DRM-suojattuja H.264-, AAC- ja AC-3-tiedostoja.

Bluetooth-puoleen on kiinnitetty erityisesti huomiota. Käyttäjä voi nyt itse valita mitä Bluetooth-koodekkia puhelin käyttää äänen lähettämiseen eteenpäin. Aiemmin prosessi on ollut täysin automaattinen, puhelin ja kaiutin tai kuulokkeet ovat yhdessä päättäneet mikä koodekki otetaan käyttöön. Yleensä valinta on osunut automaattisesti parasta mahdollista laatua tarjoavaan vaihtoehtoon, mutta käyttäjä ei ole itse voinut säätää tätä mitenkään. Tarjolle tulee valittavaksi myös Sonyn oma LDAC-koodekki, lisäksi käytössä ovat yleisemmät  SBC, ACC, aptX ja aptX HD.

Aivan ongelmitta uudistukset eivät kuitenkaan toimi. AndroidPolicen mukaan Useat Nexus- ja Pixel-puhelinten käyttäjät ovat raportoineet ongelmista. Puhelimella musiikkia kuunnellessa esiintyy esimerkiksi outoa pätkimistä. Bluetooth myös sammuu joillakin käyttäjillä mystisesti itsesään lähes välittömästi sen päälle kytkemisen jälkeen.