UUSIMMAT

Android P:n esiversio kavaltaa salaisuuksia Pixel 3:sta

09.03.2018 13:03 | Muropaketin toimitus

Googlen seuraava Android-versio ”P” julkaistaneen toukokuussa Google I/O-tapahtumassa. Nyt saatavilla on P-Androidin esiversio, joka kertoo yllättävän paljon tulevasta Pixel 3 -puhelimesta.

Tiedot tuesta näyttöloville ovat olleet julkinen salaisuus jo pitkään. Syvälle käyttöjärjestelmään asti leivottu tuki näyttölovelle on PCWorldin mukaan tanakka vihje siitä, että sellaista hyödyntää myös Pixel 3. Samankaltaisen päätelmän sivusto on tehnyt myös kaksoiskameraa koskien.

Käyttöjärjestelmän ja sovellusten ilmoituksia on viilailtu huomattavasti. Esimerkiksi viesteihin voi vastata helposti poistumatta ennen viestin saapumista auki olleesta sovelluksesta.

Yksi Pixel 2 -puhelimen tempuista oli jatkuva musiikin tunnistaminen, joka bongaili puhelimen ympärillä kuuluvia biisejä. Android P – ja siten Pixel 3 – osaavat jotain huomattavasti hyödyllisempää. IEEE 802.11mc WiFi-tuen avulla puhelin osaa paikantaa itsensä 1-2 metrin tarkkuudella jopa sisätiloissa ilman GPS-signaalia. Tulossa on siis mitä ilmeisimmin erilaisia rakennusten sisätilojen paikkatietoa hyödyntäviä sovelluksia.

Kenties mullistavinta on kuitenkin suoraan käyttöjärjestelmään rakennettu tuki TensorFlow-neuroverkolle, puhelin voi siis hyödyntää tehokasta koneoppimista suoraan kulkematta pilven kautta.