Android Wear kehittyy sangen hitaasti – osasyyllisenä Qualcomm

13.02.2018 09:18 | Muropaketin toimitus

 

Android Wear on älykelloissa käytetty Android-versio, jonka kehitys on kuitenkin sangen hidasta. Suurena syynä tähän on Qualcommin haluttomuus kehittää älykelloihin soveltuvia järjestelmäpiirejä.

Älykellot ovat olleet markkinoilla jo muutamia vuosia ja esimerkiksi Apple Watchista on siinä ajassa tullut kohtuullisen suosittu mobiililaite. Googlen kehittämän Android Wearin kehitys tallaa kuitenkin pahasti paikallaan.

Arstechnican mukaan yksi merkittävä tekijä Android Wear -laitteiden hitaalle kehitykselle on Qualcommin haluttomuus kehittää älykelloissa toimivia järjestelmäpiirejä. Lähestulkoon kaikki nykyisistä Android Wear -älykelloista hyödyntävät Qualcommin Snapdragon Wear 2100 -järjestelmäpiiriä, joka täytti viime viikonloppuna jo kaksi vuotta.

Snapdragon Wear 2100 on järjestelmäpiirien maailmassa melkoinen dinosaurus. 28 nanometrin piirinleveydellä valmistettu suoritin on hyvin vanhanaikainen nykysuorittimiin verrattuna, joka osaltaan selittää miksi älykellot ovat vielä melkoisen suurikokoisia. Qualcomm ei ole myöskään kertonut aikeistaan julkaista uutta Wear-järjestelmäpiiriä ainakaan vielä lähitulevaisuudessa, joten Wear 2100:aa saatetaan käyttää vielä hyvän aikaa tulevaisuudessakin.

Vanhanaikaisuudesta huolimatta Qualcommilla on toistaiseksi hyvin vahva monopoliasema Android Wear -älykellojen järjestelmäpiireissä. Tällä hetkellä ainoastaan Apple sekä Samsung ovat voineet haastaa Qualcommin ja Android Wearin omilla Apple Watch ja Tizen -älykelloillaan.