Uusimmat

Apple kerää dataa karttojaan varten erikoisantureilla ja kameroilla varustetun selkärepun avulla

16.10.2018 12:35 Muropaketin toimitus

Apple on alkanut keräämään dataa omia karttojaan varten erikoisantureilla ja kameroilla varustetun selkärepun avulla. Datan avulla Apple aikoo parantaa kävelijöille tarkoitettua navigointia.

Applen työntekijän on nähty kävelevän San Franciscon kaduilla selässään erikoisantureilla ja kameroilla varustettu Apple Maps -reppu, raportoi kuvan julkaissut Phone Arena. Kyseessä lienee ensimmäinen kerta, kun Applen on nähty keräävän dataa Apple Mapsia varten kävellen ja kyseisen kaltaisella repulla.

Applen internetpalveluista vastaava varajohtaja Eddy Cue kertoi viime kesänä, että Apple aikoo uusia oman karttapalvelunsa ja käyttää siihen itse keräämäänsä dataa. Nykyinen karttapalvelu perustuu muun muassa TomTomilta ostettuun informaatioon. Erikoisantureilla ja kameroilla varustetuilla repuilla Apple aikoo todennäköisesti parantaa kävelijöille tarkoitettua navigointia.

Muropaketin uusimmat