Uusimmat

Apple vei jälleen ykköspaikan älykelloissa

16.11.2017 08:52 Muropaketin toimitus

Vuoden 2017 kolmannen neljänneksen tilastot ”wearables”-laitteista, eli käytännössä älykelloista ovat valmiit. Apple vie jälleen ykköspaikan Canalysin tilastoissa.

Aivan kirkossa kuulutettua Applen voitto ei ole, sillä esimerkiksi tämän vuoden toisella neljänneksellä Cupertinon jätin ohi kiipesivät sekä Xiaomi että Fitbit.

Samat nimet muodostavat jälleen kärkikolmikon. Applelle lohkeaa 23 prosenttia markkinoista, Xiaomi pitää kakkospaikkaa 21 prosentin osuudella, ja Fitbit tulee kolmantena 20 prosentillaan. Sitten luvassa onkin iso pudotus, Huaweille jää enää 6 prosenttia ja Samsungille 5. Loput valmistajat jakavat kakusta 25 prosentin siivun.

Tilastoissa on laskettu kappalemääriä, esimerkiksi Apple kertoo toimittaneensa 3,9 miljoonaa älykelloa. Apple-tuotteiden keskihinnat ovat jotain aivan muuta kuin Xioamin ja Fitbitin, joten rahassa mitattuna erot ovat huikeasti eri tasolla.

Älykellomarkkina on kokonaisuutena kasvanut, mutta aktiivisuusrannekeiden myynti sitä vastoin on laskussa. Niitäkin sentään meni putoavista myyntimääristä huolimatta kaupaksi kolmannen neljänneksen aikana yhteensä 17,3 miljoonaa kappaletta.