Uusimmat

Asus PadFone – älypuhelimen ja taulutietokoneen liitto

06.06.2012 03:19 Juha Kokkonen

Asus esitteli PadFonen lähes tasan vuosi sitten toukokuun lopulla Computex-tapahtumassa Taiwanissa. Älypuhelimen ja taulutietokoneen uudella tavalla yhdistänyt laite keräsi huomattavasti kiinnostusta lehdistön ja kuluttajien suunnalta. Laite oli kuitenkin tuolloin vielä hyvin keskeneräinen, eikä Asus suostunut paljastamaan PadFonen teknisiä speksejä näyttöjen kokoa lukuunottamatta. Asuksen edustajat kuitenkin lupailivat laitetta markkinoille ennen vuoden loppua ja tuoreimmalla tuolloin saatavilla olevalla Android-versiolla varustettuna.

Kaikki ei kuitenkaan ilmeisesti mennyt aivan suunnitelmien mukaan, sillä joulu tuli ja meni, eikä PadFonesta kuulunut mitään. Osa ehti jo unohtaa koko tuotteen olemassaolon ja toiset arvelivat sen muuttuneet vaporwareksi. PadFonen taru ei kuitenkaan ollut lopussa, sillä Asus julkisti sen valmiin version MWC 2012 -tapahtumassa helmikuun lopulla. Laitteen ulkonäkö oli hieman muuttunut kuluneen yhdeksän kuukauden aikana, mutta konsepti oli pysynyt täysin samana.

PadFone

Asuksen tutkimuksen mukaan 54 % älypuhelimien omistajista olisi kiinnostuneita omistamaan taulutietokoneen, mutta ei ole toistaiseksi hankkinut sellaista. Syitä on useita – kahden laitteen muodostama kokonaishinta, epävarmuus taulutietokoneen todellisesta tarpeesta, erillisen dataliittymän tarve taulutietokoneeseen sekä synkronointiongelmat mobiililaitteiden kesken. Asuksen mukaan PadFone tarjoaa ratkaisun mm. näihin ongelmiin.

PadFone-konsepti koostuu itse asiassa kolmesta erillisestä osasta – itse PadFone-puhelimesta, PadFone Station -taulutietokoneosasta sekä näppäimistön sisältävästä Station Dock -telakkaosasta. PadFonen arvioidaan saapuvan Suomen markkinoille kesäkuun puolivälissä. PadFone tulee saataville sekä yksistään 499 euron hintaan, että yhdessä PadFone Stationin kanssa 699 euron hintaan. Lisäksi lisävarusteena on saatavissa Station Dock 159 euron hintaan ja Stylus Headset 55 euron hintaan. TaskuMuro sai testattavakseen 699 euron paketin, eli puhelin- ja taulutietokoneosan.

 

Sisältö

  1. Asus PadFone - älypuhelimen ja taulutietokoneen liitto
  2. Pakkaus, oheistarvikkeet & tekniset ominaisuudet
  3. PadFone-älypuhelin & PadFone Station
  4. Käyttöjärjestelmä, vertailua, suorituskykytestit & yhteenveto

Muropaketin uusimmat